perjantai 24. heinäkuuta 2015

Postaustauko

 

Postaustauko on johtunut kahdesta syystä.  Toinen on se, että pikku Prinsessa on ollut viikon vanhempineen meidän luona ja aika kuluu kuin siivillä yhdessä puuhatessa.  Toinen on se, että täällä on ollut kesän kovimmat rankkasateet ja nettiyhteys on siksi ollut heikko.  Sitä valokuituyhteyttä odottelemme kärsimättömästi.  Kuidun päät odottavat kytkentää ja sitä sisälle tulevaa boxia.  Itse en näistä asioista ymmärrä, onneksi perheessä on toisia, jotka ymmärtävät.

Vaikka täällä meillä on satanut, niin toisaalla on ollut lämmintäkin ja kuivaa.  Lähdimme nimittäin eräänä päivänä ajalemaan varasuunnitelman kanssa.  Uimavaatteet oli mukana kylpyläkäyntiä varten, mutta koska aurinko paistoikin, niin menimmekin Pikku Kilin elämyspihaan.  En olisi uskonut, miten paljon jo yksivuotias voi nauttia siellä.  Kaikki eläimet herättivät mielenkiintoa ja ihmettelyä, mutta parasta kaikista olivat hevoset.  Taitaa pikku Prinsessasta kehkeytyä melkoinen hevostyttö.

Isänsä sylissä syötti hevosille heinää ja taputti turpaan ja hihkui ilosta, kun hevoset tulivat lähelle.  Tietenkin myös emut, silkkikanat, alpakat,  aasit, villisiat ja monet muut herättivät huomiota.  Paikkaan kannattaa varata aikaa.  Mekin olimme useamman tunnin, vaikka loppupää reitistä kierrettiinkin nopeammin.  Reitin varrella oli kaksi näköalatornia, toinen jopa 22 metrin korkeudessa, johon vain Miniä uskalsi ylös asti kiivetä.  Poika kiipesi puoliväliin ja me pikku Prinsessan kanssa tyydyimme matalampaan torniin.
Itse nautin suunnattomasti pikku Prinsessan ilosta sekä kauniista perinteisistä maalaismaisemista.  Vaikka alueella oli paljon vierailijoita, niin silti missään ei ollut "ruuhkaa" ja saimme rauhassa katsella niin kauan kuin halusimme.  Automatkoilla olen neulonut vauvan peittoa, työ on edistynyt hitaasti, mutta jotain kuitenkin olen aikaiseksikin saanut.
Eilen kävimme naisporukalla shoppailemassa paikallisissa alennusmyynneissä.  Oli mukavaa huomata, että omastakin pikkukaupungista löytyy vaatteita helsinkiläiseen runsauteen tottuneelle.
Poika taas oli kaverinsa kanssa golfaamassa ja tulivat sitten mökillemme saunomaan.  Tänään nuoriso meni koskenlaskuun kumilautalla ja me pikku Prinsessan kanssa vietämme rauhallista kotonaoloaikaa.  Prinsessa nukkuu tyytyväisenä päiväuniaan, samoin koirat ja mummo bloggaa.
Vaikka Pojan perheelle sattuikin säiden puolesta kesän kurjin viikko, niin silti monenlaista puuhaa on löytynyt ja aikaa kuluu myös ihan "ollessakin". Tänään he lähtevät jo Miniän isän luo ja siitä sitten viikonlopun aikana kotiin etelään.  Elokuun puolessa välin näemme jo onneksi uudelleen.





 



3 kommenttia:

  1. En vielä oikein hallitse kommentoimista, kun kirjoitus hävisi. Loppu hyvin, kaikki hyvin eikä Koira vielä ole ollut hoitolassa. Poissa hyvä, kotona paras!

    VastaaPoista
  2. Taukoja bloggaamiseen tulee aina silloin tällöin milloin mistäkin syystä. Sitten on taas kiva palata kirjoittelemaan kun hetken on hengähtänyt.
    Minulla tahtoo kesällä jäädä kommentit vähille kun ei millään malta olla koneella. Nyt sataa, ei ole kiire hommailemaan, tai nyt jo paistaa, mutta hetki sitten tuli vettä oikein kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateella ja iltamyöhään tulee minullakin oltua koneella ja tänään, kun olin pikku Prinsessan päiväunia "vahtimassa".

      Poista