keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Matkalla


Tänä aamuna oli aikainen herätys.  Juna kotiasemalta lähti jo ennen puolta kahdesksaa.  Paikallisjuna olikin lähes täysi, kesälomailijoita, matkaan lähtijöitä sekä nuoria menossa suurempaan kaupunkiin alennusmyynteihin shoppailemaan.  Huvitti vähän, kun käytävän toisella puolen istuneet nuoret neidot, yhdeksännelle luokalle menijät, puhuivat vuoden päästä tapahtuvista ammatinvalinnoista.  Toinen totesi toiselle, ettei hän sinne sosiaalialalle halua, hän

kun ei ole ollenkaan sosiaalinen.  Voi tyttö hyvä, et taida edes tietää mitä työtä sosiaalialan koulutuksen saaneet tekevät ja vuoden päästä pitäisi jo miettiä, että jatkaako lukioon vai ammattiopintoihin. 
Ensimmäinen junanvaihto ja puolen tunnin tauko oli tuolla suuremmassa kaupungissa.  Huomasin siinä Tyttö odotellessa, että aseman viereen oli tullut Kulttuurikahvila, jonne myöskin lemmikit ovat tervetulleita. Mukavaa. Vävy saatteli Tytön asemalle ja vaihdettiin pikaiset kuulumiset.  Vävyn Jopo oli varastettu edellisenä päivänä työpaikan takaa.  Harmi. 

Tytön kanssa olimme varanneet paikat junan allergia- eli työskentelyhytistä, jossa kahdelle hengelle on ruhtinaallisesti tilaa ja rauhallinen paikka matkustaa.   Suosittelen varaamaan kahdelle tai sitten neljän hengen hytti neljälle, vaikkapa perheelle.  Täällä on tilaa hyvin matkatavaroille, pistokkeet kännykän tai tietokoneen laturille ja omat pöydätkin.  VR saa yleensä paljon arvosteluja myöhästymisistään, mutta täytyy sitä välillä kehuakin.  Mukava henkilökunta, maittavat leivonnaiset ja tuore kahvi.  Eikä meitä se parin minuutin tai parinkymmenenkään minuutin
myöhästyminen haittaa.
Meilläpäin jos myöhästyy aamun junasta niin seuraava saattaa lähteä vasta iltapäivällä.  Etelä-Suomessa kaikilla on niin kiire juosta bussiin, vaikka seuraava lähtisi parin minuutin päästä.  Me olemme ehkä tottuneet, ettei kaikki mene ihan ajallaan, keleistä tms johtuen, joten varaamme matkustamiseenkin aikaa ja lähdemme hyvissä ajoin liikkeelle, silloin ei haittaa, vaikka pikkaisen myöhästyisi perille pääsyssä.  Meillä on vielä pari tuntia matkustusaikaa, sitten olemme pääkaupungissa ihmettelemässä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti