maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kotiin













Tänä aamuna kävin vielä Koiraherran kanssa aamulenkillä pääkaupunkiseudulla pikku Prinsessan kotiympäristössä.  Näistä kuvista ei voisi päätellä, että on ruuhka-Suomessa.  Kaunis rakennus on päiväkoti ja lähimetsässä on hyvät kävelytiet ulkoilla.  Tapasimme lenkillämme myös 7 kk ikäistä koiranpentua ulkoiluttavan pikkutytön.  Juttelimme siinä koirien haistellessa toisiansa. Pikkutytöt koirineen ovat samanlaisia missä tahansa.
Tulomatkalla autossa oli tiivis tunnelma.  Matkatavaroita oli meidän kotiin palaavien mummon ja Miniän pikkusiskon tavaroiden lisäksi kaksiviikkoiselle lomalle tulevien Miniän, Pojan ja pikku Prinsessan tavarat sekä lisäksi vielä Koiraherra.
Joka kolo ja jalkatila olivat täytetty ja viikonlopusta väsyneinä tuntui, että matka loppui juuri sopivasti kuuden tunnin päästä ilman suurempia selkkauksia. 
Oma päätepysäkkini oli Tytön ja Vävyn luona, josta Mies haki minut ja Koiraherran kotikaupunkiin.
Reissu oli tällä kertaa normaalia pitempi ja erilainen, mutta tälläkin kertaa parasta kaikessa oli hetket pikku Prinsessan kanssa.   Ihanan aurinkoinen neiti hurmaa kaikki.
Kotona Koira odottikin iloisena jälleen näkemisestämme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti