maanantai 29. helmikuuta 2016

Tavoite 1 helmikuu 2016


Hedelmät ja kasvikset ovat tulleet jo päivittäiseksi tavaksi.  Olen myös oppinut katsomaan ruuista kalorimäärät ja miettimään mitä kannattaa syödä. Herkuttelujakin on ollut, mutta maltillisesti.  Toisaalta en enää niin kauheasti haluakaan herkutella.  Suklaa on jäänyt lähes tyystin, karkkejakin todella harvoin ja vähän silloinkin.  Ahmiminen on pois.
Muuten toiveissani on ollut, että oppisin pitämään itsestäni parempaa huolta, nauttimaan asioista ja sallimaan itselleni hemmotteluhetkiä.  Tätä pitää vielä opetella.  Samoin liikunnan lisääminen päivittäiseen arkirytmiin on vielä hakusessa.  Parempaan suuntaan kuitenkin mennää.
Paino on pudonnut helmikuussa 3,3 kg ja verensokeri oli aamulla 8,4.
Kaiken kaikkiaan paino on siis pudonnut jo 4,7 kg kahteen kuukauteen vähän kuin huomaamatta.  Nälkää en ole tuntenut, en ole jumpannut tai liikkunut lisää, vain erilaisilla valinnoilla kuten aamujugurtin ja leivän ja leivän päällisten sijaan kaurapuuroa ja mustikkakeittoa, napostelun sijaan omenoita ja appelsiineja sekä enemmän tavallista kotiruokaa.
Ruuanvalmistuksessa olen jättänyt ruokakermat pois ja valinnut vähemmän rasvaisia tuotteita.  Niin ja lisännyt niitä kasviksia enemmän ruokiinkin.  Annosmäärät ovat myös pienentyneet. 

2 kommenttia:

  1. Hieno saavutus!! :D Pienet asiat vaikuttavat yllättävän paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin itsekin, miten vähillä muutoksilla pääsee jo tuloksiin.

      Poista