maanantai 28. joulukuuta 2015

Tavoite 2 ensi vuodelle

Olen aina silloin tällöin valitellut, ettei eläke riitä mihinkään.
Kun jää eläkkeelle yllättäen, niin, että on juuri saanut kaksi lasta lähes omilleen ja yksi alaikäinen vielä opiskelee, on asuntolainaa yli kymmenen vuoden takaisen avioeron seurauksena ja kesämökki juuri hankittuna, niin ei sitä vararahastoa ole saanut kerätyksi mitenkään.
Minäkin haaveilin, että sitten kun nuorimmainenkin on päässyt omilleen ja myyn asunnon ja ostan pienemmän, niin minulle jää mukavasti palkasta omaankin käyttöön.  Tässä vaiheessa asuimme nykyisen Mieheni kanssa eri kaupungeissa työpaikkojemme vuoksi.
Haaveilin käyväni teatterissa ja konserteissa, kaupunkilomilla ja shoppailemassa, ulkona syömässä, kahviloissa istumassa ystävien kanssa.
Muutama vuosi ennen kuin tämä olisi ollut mahdolllista, jäin työkyvyttömyyseläkkeelle.  Haaveet muuttuivat.
Jotain jäi kokematta ja toteutumatta, mutta jotain hyvääkin siitä seurasi.  Useiden vuosien matkustamisen jälkeen, työpaikkani menetettyäni, pääsimme Miehen kanssa muuttamaan samaan asuntoon.  Asuntolainaa on edelleen, mutta kohtuullisesti, eläkkeeseen sopeutetusti, mutta muuten tuntuu, että siihen itsensä hemmotteluun ei ole varaa eikä siihen, että voisin auttaa myös taloudellisesti lapsiani.  Toisaalta, minulla on nyt aikaa heille annettavaksi, jota työelämässä ollessani ei olisi.  Nyt voin matkustaa pikku Prinsessan luo tarvittaessa ja mennä Tytön seuraksi sairaalaan.
Aikaa voin heille antaa oman jaksamiseni rajoissa, vaikken taloudellisesti en voi heitä tukea.
Olen mielestäni ollut aina tietoinen menoistani ja karsinut turhat menot, mutta sorrun pieniin ostoksiin, nettitilauksiin, tarjouksiin.  Ostan varastoon, kun saa edullisesti.  Haluan nyt karsia nämä turhat pienet ostokset pois ensi vuoden aikana.  Yritän myös säästää pienen summan joka kuukausi, vähintään sen 50 euroa.  Ehkäpä sitten en niin stressaa siitä, jos jotain joutuu hankkimaan tai korjaamaan.  Tavoitteeni edistyminen  löytyy oikealta sivupalkista klikkaamalla tavoite 2.


Vuoden 2016 aikana vähennän ompelu- ja askarteluvarastoani ja lopetan kankaiden, tarvikkeiden ja etenkin lankojen ostamisen varastoon.  Tavoitteenani on säästää joka kuukausi vähintään 50 euroa vararahastoon.  Eläkkeeni  ei ole korkea ja minulla on asuntolainaa. Rahapula tuntuu etenkin, kun pitäisi hankkia jotain isompaa.  Mielestäni olen karsinut turhat menot, mutta sorrun pieniin ostoksiin.  Alennuslankakorista lähtee mukaani kerä tai kaksi, tarjouspuikkoja ostan varastoon (bambupuikot katkeavat herkästi), ihana kangaspala, siitä voisi tehdä jotain, kivaa paperia, tusseja, naruja ja nyörejä.  Näitä riittää.  Ei niihin varmaan joka kuukausi tuota 50 euroa mene, mutta kaikkeen pieneen yhteensä varmaankin menee.  Niinpä ensimmäin puolivuotistavoitteeni on, että minulla on säästynyt 300 euroa.  Ei iso summa, mutta ehkä tämä saa jättämään turhat hankinnat tekemättä.  Toivon niin.

4 kommenttia:

  1. Hih, hyviä ja tavotteita! Ne pienet purot... ;) Itelläkin tiukat ajat edessä, kun jään puoleksi vuodeksi hoitovapaalle. Jäänpäs seurailemaan tavoitteitasi ja liityn lukijaksi. :D Käy kurkkaamassa Lempipäiväni tänään- -blogiani jos ehdit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kurkkaamassa ihanaa blogiasi, niin kauniita kuvia ja töitä.

      Poista
  2. Hieno tavoite! Säännöllinen säästäminen kannattaa. Tuo 50 euroa on hyvä summa :-) Vuodessa 600 euroa ja viidessä vuodessa jo 3000 euroa! Sillä toteuttaa jo vähän suurempiakin haaveita. Ja jos 50 euroa kuukaudessa tuntuu suurelta, niin se kannattaa ajatella vielä pienempinä osina.. 1,5 euroa päivässä ei enää välttämättä kuulosta niin isolta! :-) Onnea tavoitteesi kanssa.

    VastaaPoista