maanantai 28. joulukuuta 2015

Lankalaihis 2016

Lankalaihis onnistui tänä vuonna osaltani hyvin.
Sain melkoisesti kulutettua lankavarastojani, mutta ostin myös valtavasti lisää lankoja.
Lankalaihiksen edistymisen seuraaminen oli mielenkiintoista ja haluan jatkaa sitä edelleenkin, joskin oletan ensi vuonna keskittyväni enemmän ompelemaan ja kangasvarastoja kuluttamaan, mutta nelomista ja virkkaustakaan en tule unohtamaan.  Puuvilla- ja bambulankoja minulta löytyy kassillinen ja vähän enemmänkin varastosta.  Niitä olen ostanut mielessäni jokin juttu, joka sitten on unohtunut tehdä.  Enkä enää muista mitä mihinkin tarkoitukseen olen hankkinut mm. se oliviinvihreä iso puuvillalankarulla.  Sain jouluna Miniältä lahjaksi Amigurumiherkut 25 virkattua ohjetta -kirjan.  Vaikka yksittäisiin ohjeisiin menee vähän lankaa, niin eiköhän niihin jonkin verran saa puuvillalankoja kulutettua.  Pikku Prinsessakin ilahtuu varmasti sitten valmiista tuotteista.  Tein ensi vuodelle Lankalaihiksen seuraamista varten oman sivun ja tämäkin löytyy oikean puoleisesta sivupalkista klikkaamalla.  Alla tavoitteeni ensi vuoden Lankalaihiksen suhteen.  Todellakin, itsekuria tarvitaan.


Edelleenkin lankoja riittää varastossani.  Sukkalangat olen lähestulkoon kuluttanut, mutta etenkin puuvillalankoja ja bambulankoja riittää.  Onneksi sain virkatut Amigurumiherkut-kirjan.
Raportoin tänne kuukauden kulutukseni.  Tavoitteena siis edelleenkin pienentää lankavarastoja ja etenkin jättää ne varastoon ostot pois ja ostaa vain siinä tapauksessa, että teen jollekin toiselle jotain pyynnöstä ja tarvitsen siihen lankaa.  Tämä vaatii itsekuria.

2 kommenttia: