lauantai 17. joulukuuta 2016

Nyt joulu voi jo tulla





Siivouspäivän jälkeen laitoin lisää joulukoristeita ja kukkia esille.  Tämän joulusukan on Poika tuonut tuolta Amerikan mailta siellä monta vuotta sitten juuri joulun alla käydessään.
Pyysin, että tuo jotain periamerikkalaista joulukrääsää.  Toi tämän sukan ja Petteri Punakuonon.
Joka joulu odotan, että sukkaan tulisi jotain yllätystä, muutamana vuotena on tullutkin ;)


Petterikin pääsi nyt kaapin päälle, koska oli yhden yön jälkeen lattialla nenän pää kosteana.  Liekö Pikkukissa vai Koira asialla.  Vanhempi Kissa ei tällaisista välitä.


Nämä tonttusisarukset ovat joskus olleet ulko-oven vieressä, nyt pääsivät kaapin päälle tarkkailemaan onko talossa kilttejä lapsia.


Synttärilahjaksi saamieni vaha-ledkynttilöiden väliin pääsi Pentikin pieni harmaasävyinen tonttu kurkkimaan.


Tuon isoimman poron ostin joskus Pentikiltä alennuksella.  Se oli tarkoitettu kynttilänjalaksi, mutta poron sarvet olivat liian lähellä liekkiä.  Näitä oli aikoinaan kolmea eri kokoa, kaksi pienempää olen jo myynyt pois, tämä isoin on saanut jäädä..  Sopii hyvin tarjoilualuseksi tai ledkynttilöille.


Mieheni sisko on lähettänyt nämä jääkarjut joskus joululahjaksi.  Hellyyttävät.


Enkeleistä tykkään ja tämä isoin on joka joulu esillä, muita vaihtelen.
Joskus keräsin näitä valotaloja, nykyisessä kodissamme ei ole oikein paikkaa niille kaikille, joten valikoin vain kolme esille.  Tuosta kirkosta tykkään paljon.  Tulee mieleen lapsuuden joulut, jolloin kävimme Joulupäivän aamukirkossa kello seitsemän alkaen.  Ei kuitenkaan hevosella, mutta pimeä aamu ja kirkon ikkunasta loistavat valot ovat jääneet mieleen.


Näitä peltiruukkuja alustoineen ostin syksyllä kirppikseltä parikin kappaletta, yksi oli jo ennestään.  
Harmaa sävy ja yksinkertaisuus viehättävät näissä. 


Lempijoulukukkani on hyasintti, mielellään valkoinen tai sininen.  Nyt näin kaupassa pienen tulilatvan ja ostin sen Miehen tädin antamalla joulukukkarahalla hyasinttien lisäksi.
Anopilta saimme valkoisen amarylliksen, toivottavasti kukka avautuu pian.
Tällaista "joulusisustusta" meillä.  Yksi rasiallinen keraamisia pieniä joulutonttuja jäi laittamatta esille, niillä pikku Prinsessa voi vaikka leikkiä ja rakentaa koteja niille.


28 kommenttia:

  1. Voi miten ihania juttuja! Tuo joulusukka on tosi hieno ja kiva Amerikan muisto! Noita poroja olen ihastellut ennenkin kaupoissa ja blogeissa, ne on mielestäni tosi kauniita. Minunkin mielestä valkoiset ja siniset hyasintit ovat kauneimpia. Nuo sinun ruukut on tosi kivat, voi että kun itse löytäisi jostain samanlaiset. :)
    Mukavaa lauantaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa lauantaita sinullekin. Minulla kävi hyvä tuuri noiden ruukkujen suhteen, kun joku oli niistä luopunut.

      Poista
  2. Paljon on kauniita koristeita, joulu voi todella tulla.
    Hyvää lauantai päivää sulle.

    VastaaPoista
  3. Kauniita koristeita. Mulla on vasta kuusi nurkassa ilman koristeita.

    VastaaPoista
  4. Somaa! Pieniä joulukoristeita, leikkiä kestäviä, on mukava olla pienten sormien iloksi esillä. Meillä laitetaan edesmenneen naapurin askartelemat paperiset joulukoristeet rappukäytävään kaikkien iloksi tänä viikonloppuna.

    VastaaPoista
  5. Minun mielestä tuo kirkko valoineen on vallan ihana. Myös muut ovat jouluisia. Minä en ole vielä paljon tehnyt juolun eteen, siksi on mukava kurkistella toisten jouluisia asetelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään tuosta kirkosta valoineen. Se on tunnelmallinen.

      Poista
  6. Ihania joulukoristeita!
    Amerikasta tuodut on kivat!
    Hyasintti on minunkin lempikukka! Ja valkoisena!
    Kivaa lauantai päivää!

    VastaaPoista
  7. Paljon kaunista kuvissasi :)

    Iso käpy ja porot ovat sitten kivoja !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun keräsimme joku vuosi sitten noita isoja käpyjä tytön kanssa, meni käsineemme ihan pihkaan, mutta nyt pihka oli jo kuivunut.

      Poista
  8. Kauniita joulu koristeita minulla kuusi seisoo jo nurkassa, viikolla tehdään viime silaus:)

    VastaaPoista
  9. Jouluista on jo sielläkin! Meilläkin on oikeastaan kuusta vaille valmista!
    Mukavaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
  10. Voi miten kauniita joulutavaroita!
    Jouluiset talot on suloisia.
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  11. Kaunista joulukoristelua! Katselin juuri kaupassa noita Pentikin poroja mutta en vielä ostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porot eri muodoissa ovat kivoja joulun ajan koristeita. Itse haluaisin sellaisen porotyynyn.

      Poista
  12. Kaikkea ihanaa näkyy sinullakin olevan. Kukat ovat kauniita, hyasintti tuoksuu hyvälle jos sille ei ole allerginen. Kannellinen lasimalja ja noi peltipurkit ovat kauniita.

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Niin on ja kiinnostaa sekä Pikkukissaa että Koiraa.

      Poista
  14. Voi, sinulla on jo joulu laitettuna!Aivan erityisesti pidin tuosta jääkarhumammasta pentuineen ja tuosta isosta Pentikin peltiporosta <3 Kai tässä pitää itsekkin ruveta jo kaivamaan tonttuloita kaapeista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähitellen niitä tonttuja pitää jo esille ottaakin. Tuo jääkarhu emo pentuineen on todella hellyyttävä.

      Poista