maanantai 12. joulukuuta 2016

Neljä kuvaa




Sain kuvahaasteen Kaksi huonetta-blogista.
Haasteen ohjeet ovat tässä:
"Postaukseen toivoisin neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina. Mukana voi olla uusia ja vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia. Mukaan voisi haastaa neljä blogiystävää. Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä."

Ensimmäinen kuvani on viime huhtikuulta kotijärveltämme.  Kevätaurinko jo paistaa, jäät jo osittain sulaneet, ilmassa on lupaus kesästä. 


Kesäkuvani on juhannuksen ajoilta.  Pikkukissa kylpee auringossa ja olen kerännyt luonnosta kukkia lasipurkkiin odottamaan juhannusvieraiden saapumista.  


 Viime syksynä saatiin nauttia ihanista väreistä.
Oli kaunista kotimaantiemme varrellakin.


Talvi on kylmä ja runsasluminen täällä itärajalla, kuva viime viikolta.
Aamuisin saa arvailla, onko maantie aurattu ja miten Mies pääsee ajelemaan töihin.
Koiran kanssa odottelemme aamun valkenemista ja laitamme tulen takkaan, juomme aamukahvit ja lähdemme sitten postin hakureissulle.


Blogien kautta olen tutustunut eri puolilla Suomea asuviin ja olisi kiva nähdä kuvia myös eri puolilta maatamme, siksipä haastan mukaan seuraavat blogit;

Pohjoisesta; Unelmia onnesta
Etelästä; Outi's life
Itälaidalta; Kukkaiselämää
Lännestä; Aurinkokujalla

Toivottavasti olin ymmärtänyt sijaintinne edes lähes oikein.
Haasteeseen voi siis vastata jos se tuntuu kivalle ja kiinnostavalle. 
 

28 kommenttia:

  1. Oi miten ihania kuvia, tuo talvikuvakin on taianomainen. On Suomen luonto vaan niin kaunis ja erilaiset vuodenajat. Tämä on kiva haaste. Mukavia talvipäiviä <3

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia! Kiva haaste. Mukavaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ilmansuunta oli ihan oikein. Kiitos haasteesta, sen nappaan mukaani. Liityi myös blogisi lukijaksi samalla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu. Minä olenkin ollut jo pitkään sinun blogisi lukijana.

      Poista
  4. Ihania kuvia! Olen saanut noita kuvahaasteita täällä ja fb:ssa, mutta jännä juttu, että kun pyydetään, niin kuvia en löydä... kuvia on todella paljon.... Mukavaa tätä viikkoa Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsestäkin tuntui, ettei sopivia löydy millään.

      Poista
  5. Ihania kuvia! Tuo talvikuva on aivan mahtava kun taivaalla näkyy vaaleanpunaistakin. Mukavaa, että otit haasteen vastaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli selailla vuoden aikana ottamiani kuvia ja muistella tätä vuottakin.

      Poista
  6. Hienot kuvat sinulla. En ole ennen sinun blogisi lukemista tiennytkään, miten sosiaalisia ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa bloggaajat ovat keskenään. Hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun lukee säännöllisesti blogia, niin bloggaajasta tulee kuin hyvä tuttava, alkaa paremmin tuntea ja tietää hänestä jotain ja hän minusta.

      Poista
  7. Hienot kuvat!
    Nuo lumiset kuvat on upeita.
    Kivaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Kauniit kuvat, tuo talvikuva olisi hieno postikorttina!

    VastaaPoista
  9. kauniita kuvia olet laittanut:)

    VastaaPoista
  10. Kyllä kisuli selvästi nauttii auringosta. Ihana kuva järvestänne.
    Kylläpä teillä on lunta, kaunis kuva. Kiitos näistä kaikista kuvista ja tekstistä.

    VastaaPoista
  11. Hienoja kuvia, erityisesti tuo kesäkuva! :) Mukavaa maanantai-iltaa! :)

    VastaaPoista
  12. Haaste otettu vastaan :D Upeita kuvia sinulla :)

    VastaaPoista
  13. Kuvat vahvistavat identiteettiämme! Vanhoja, vaikka maisemakuvia selatessa, saa palautettua erilaisia tunnetiloja tähän päivään. Kannatan valokuvausta- vaatimattomillakin taidoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Oli tosi kivaa etsiä ja selailla noita kuvia.

      Poista