maanantai 14. marraskuuta 2016

Minä, muru ja metsä


Posti toi uuden lasten kirjan juuri sopivasti pikku Prinsessan vierailun alla.  Minä, muru ja metsä on Lena Frölander-Ulfin Finlandia Junior 2016 ehdokas ( Kustantamo S & S, 2016 )


Itse vähän epäilin, tykkääkö pikku Prinsessa tällaisesta tummanpuhuvasta jännittävästä kirjasta.
Tykkäsi.  Sitä luettiin ensin monta kertaa mummon ääneen lukemana, sitten hän "luki" sitä vielä itsekin.  


"Äiti rakastaa mökkeilyä. Hän rakastaa merta. Hän rakastaa tuulta. Hän rakastaa metsää. ”Huomenna voit rakentaa majan!” äiti sanoo. Minä en sano mitään. Sillä minä pelkään. Pelkään merta. Pelkään tuulta. Pelkään metsää. Mökillä käydään metsäpissalla. Olen pidätellyt tosi pitkään."


Kirjassa kerrotaan pimeän pelosta ja kuinka isolta se tuntuukaan, kun pitää mennä yksin ulos, vain koira seurana.  Vähitellen pimeässä olevat hahmot saavat muotonsa ja äänensä ja muuttuvat inhimillisiksi, helposti käsiteltäviksi ja niiden kanssa voikin tulla toimeen.


Kuvitus on hieno, jännittävä, pieniä yksityiskohtia täynnä, toteutettu yhdistämällä akverellimaalausta raapetekniikkaan.


Teksti oli osittain jopa hauska,  sitä oli kiva itsekin lukea.  Eikä ensi kerralla tullut huomioiduksi kaikkia pikku yksityiskkohtia., siksi sitä oli mummonkin kiva uudestaan lukea.  Suosikkini on tulikärpäsjengi.
Erilainen, uusi lastenkirja perinteisten seuraksi.  Tätä luetaan varmasti uudestaan joululomalla.


"Taivaalla vilkkuu tähtiä.  Valtavasti tähtiä! Ja sateliitti.  Kun pissaan, näen tähdenlennon."

16 kommenttia:

  1. Ihana kirja! Minulla on kirjahyllyssä monia lastenkirjoja, ei vaan raaski heittää niitä pois! Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoja ei kannata heittää pois, niitä on joskus kiva itsekin katsella.

      Poista
  2. Hieno esittely hienosta lastenkirjasta. Usein lasten on helpompi käsitellä omia tunteitaan ja pelkojaan satujen kautta. Etenkin, kun voi tehdä sen tutun ja turvallisen aikuisen kainalossa. Toivon sinulle hienoa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  3. Ihania lukuhetkiä rakkaan lapsenlapsen kanssa!
    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  4. Jännät ja ihan pikkuisen pelottavat kirjat ovat usein parhaita. Näyttää upealta teokselta, kiehtova kuvitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvitus on tosiaankin kiehtova ja tuntui miellyttävän pikku Prinsessaakin.

      Poista
  5. Teillä on kiva kirja! Mukavia lukuhetkiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku Prinsessa on tykännyt lukemisesta jo ihan pikkuisesta alkaen.

      Poista
  6. Mukavia lukuhetkiä 💕

    VastaaPoista
  7. Mukavia ja mielenkiintoisia lukuhetkiä. Lapset pitävät kun heille luetaan. Kiva harrastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lukeminen on kiva harrastus kaiken ikäisillä.

      Poista
  8. Lukeminen lasten kanssa yhdessä on maailman ihanimpia asioita!

    VastaaPoista