torstai 17. marraskuuta 2016

Kotiin takaisin?



Kävimme eilen Vaarin talolla etsimässä tavaroita varastoista.  Mies etsi jotain tietokoneen osaa, kun oli luvannut kaverilleen ja minä etsin jouluvaloja ja Muumipalloja.  Viime keväänä ostin yhden kaupan loppuunmyynnistä Muumipalloja lahjoiksi tätä joulua ajatellen.
Olen aivan varma, että meillä käy joku tonttu piilottelemassa tavaroita ja sitten niitä saa etsiä kissojen ja koirien kanssa.  Sanan mukaisesti.


Löytyihän ne pallot ja valotähtikin ja oikeastaan vielä sieltä,  missä niiden kuuluikin olla.
Mies löysi penkoessaan mustan vetoketjulla suljetun "luentokansion".  Sisällä oli kaikenlaista sälää, valokuvia ja kortteja.  Hetken niitä selailtuani, totesin siinä olevan työpaikalleni jääneet henkilökohtaiset tavarat, jotka lähin työkaverini minulle toimitti.


Hymy tuli huulille niitä katsellessani.  Monenlaista oli kertynyt, olinhan yli kymmenen vuotta siellä töissä.  Valokuvissa oli tietenkin paljon työpaikalla kuvattuja  sekä tietenkin myös lasteni ja kummityttöjeni kuvat.  Korteissa oli työkavereilta saatuja tervehdyksiä, onnitteluja sekä Kuopuksen piirtämiä ystävänpäiväkortteja. 
Voi, kun ne olivat hellyyttäviä.


Ikävä tuli sitä paikkaa ja työkavereita, työtäkin.  Vaikka sinne liittyy loppuaikana sairasteluni, niin liittyy sinne paljon mukavaakin.  Kaipaan etenkin niitä pitkiä kahvipöytäkeskusteluja, yhteisiä työmatkoja, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita.  Miten monenlaisessa sainkin olla mukana.  Miten monenlaista työtehtävää tuli tehtyäkin.


Kaipaan todellakin takaisin entiseen kotikaupunkiini.  Kuinka paljon siellä onkaan tuttuja ihmisiä ja paikkoja.  Jos meni vaikkapa jonnekin käsityöjuttuun, niin varmasti siellä joku, ainakin kasvoilta tuttu löytyi.  Oli helppo mennä ja olla.  Helppoa oli myös lastenkin piipahtaa iltakahville tai sopia kirpparireissu Tytön kanssa.  Koirallekin löytyi tarvittaessa ulkoiluttaja.  Liikkumaan pääsi kävellen tai pyöräillen, kaikki oli lähellä.


Asuin entisen kotikaupunkini alueella 33 vuotta.  Siihen aikaan mahtuu perheen perustaminen, omakotiltalon rakentaminen, lapset ja monet ystävät, tutut ja työjutut, muutotkin.  En selvästikään ole kotiutunut tänne, alunperin vapaa-ajan paikkakunnalle, kunnolla.  Täällä on parisuhde, Mies, mutta oma elämäni tuntuu olevan kadoksissa.  Löytyisikö se palaamalla takaisin kotiin?


10 kommenttia:

  1. Voi ystävä, Kauniit esineet herättivät kauniita muistoja. Ei ihme, että sinulle tuli ikävä entiseen ympäristöön. Tämä harmaa sää varmaan vielä lisää ikävää. Luulen ymmärtäväni tunteesi. Mutta kysymykseesi en osaa vastata. Etkä varmaan edes toivo vastausta. Minullakin on ollut haikea olo, kun sain dna-testin tuloksen. Tänään näin. Huomenna on uusi päivä, joka tuo tullessaan uusia juttuja. Ajattelen sinua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa postauksesi. Kiitos ajatuksistasi.

      Poista
  2. Voi että, olet nostalgisissa tunnelmissa...
    Vaikeaa on sinulle neuvoja tässä antaa. Ehkä kuuntelet sydäntäsi ja puntaroit erilaisia asioita vaakakupissasi...
    Eihän ole pakko vanhoja suhteita ja ystäviä hylätä, vaikka paikkakunta vaihtuukin...
    Löydät varmasti itsellesi parhaan ratkaisun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon onkin puntaroitavaa ja varmaan syksykin vaikuttaa. Eiköhän asiat ajan kanssa järjesty.

      Poista
  3. Kaunis tähti ja niin jouluiset pallot ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuosta tähdestä tykkään itsekin kovasti.

      Poista
  4. Niin, vanhojen tavaroiden penkominen tuo muistoja pintaan. Hienoja joulutavaroita olet löytänyt:) Olen vasta liittynyt lukijaksesi, joten en tiedä tarinaasi, mutta onhan 33 v pitkä aika olla jossain, ei sieltä ihan heti pois opi.
    Mulla on muutos aika myös meneillään, tavaroiden penkominen ja hävittäminen, pitäisi olla jo paremmalla tolalla. Mutta on se niin vaikeaa luopua.
    Pakko jotain muuttaa elämässa (mies kuoli kesällä), vielä tuntuu yksin ok-talossa asuminen vaikealta. Haluaisin muuttaa enemmän ihmisten ilmoille, talon tyhjentäminen ja myynti on niin vaikeata.
    Voi kun olisi talvi leuto ja vähäluminen ja tulisi nopeasti kevät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luopuminen ja uuteen sopeutuminen vie aina aikaa, vanhemmiten aina enemmän. Sinullakin monia muistoja taloon liittyen, ne pitävät kiinni siellä, vaikka helpompaa olisi muualla. Ehkä minäkin kaipaan eniten sitä "sairaudesta vapaata" entistä aikaa, enkä osaa vielä sopeutua tähän uuteen tilanteeseen ja paikkaan. Aika kuitenkin auttaa tässä, sinua ja minua.

      Poista
  5. Haikeita muistoja varmaan :) Vaikea on joskus luopua entisestä. Kotiseudulleni en aikonut muuttaa enää takaisin, mutta miehen löysin ja palasin. Onneksi kotiuduin hyvin enkä ole haikaillut takaisin menneeseen missään vaiheessa. Mutta ymmärrän hyvin, jos et ole kotiutunut. Hyvää viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kotiutuminen vaan vei pitempään näin vanhempana, helpompi oli silloin kun lapset auttoivat luomaan uusia suhteita ja työpaikan kautta pääsi paremmin sopeutumaan uuteen. Nyt kun on ihan omillaan.

      Poista