sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Paperitähdet



Vai pitäisikö sanoa; paperipussitähdet.  Ainakin kahdessa blogissa olen nähnyt näitä paperitähtiä,
Happystarhome sekä Virkkasin -blogeissa. 


Nämä mustat pussit jäivät joulukalenterin kokoamisesta jäljelle ja vaikka ne eivät parhaan mahdollisen muotoisia olleetkaan, päätin käyttää jo kotoa löytyviä tarvikkeita.
Ensin siis liimataan pusseja päällekkäin, tässä seitsemän kappaletta.


Laitoin pussipinot kuivumaan painavan padan alle.  Kuivumisen jälkeen leikkasin kärjet.
Tonttupusseja pinossa oli muistaakseni kymmenen.




Mustat pussit olivat melko leveitä, joten tähdestä tuli enemmänkin kukkanen.
Toisaalta tällaista voi pitää sitten pitempään seinällä roikkumassa.  Meillä on muutenkin paljon musta-valkoista, joten tämä sopii hyvin meille.


Tonttupusseista tuli tällainen hieman rauhattoman näköinen tähti.
Ajattelin viedä tämän anopille, hän kun tykkää kaikesta punaisesta.
Virkkasin blogin Elina oli tehnyt raidallisista pusseista ja Happystarhomen Elina taas eväspusseista.
Molemmat olivat todella hienoja.  Ja vaikka kuinka tekisi mieli kokeilla noita molempia vaihtoehtoja, niin nyt olen kuitenkin päättänyt olla ostamatta uusia askartelu- ja ompelutarvikkeita, joten teen niistä mitä kotoa löytyy, koska tekemisen ilo on se tärkein itselleni.


Tänään on ensimmäinen adventti ja ihana joulukalenterivaihtoystäväni oli laittanut minulle paketin jo tälle päivälle.


Paketista paljastui sinistä lahjanarua (sininen on lempivärejäni) sekä xylitol pastillirasiat, toinen selvästi mummolle ja toinen pikku Prinsessalle.
Kiitos sinulle, ihanasti ajateltu ja Miehen sanoin; olipa siellä paljon jo eka päivänä.


28 kommenttia:

  1. Oikein hyvää 1. adventtia! Komeita tähtiä olet askarrellut ja näppärästi hyödyntänyt erilaisia materiaaleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän nyt käyttää jo olemassa olevia materiaaleja enkä ostaa uusia. Teen siis sellaisia kuin niistä tulee. Hyvää adventtia sinullekin!

      Poista
  2. Kiva pakettiylläri. Kauniit tähdet teit. Mukavaa adventtia!

    VastaaPoista
  3. Ihastelin jo Happystarhomessa nuita tähtiä ja nyt ihastelen sinun tähtiäsi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Happystarhomesta idean sainkin.

      Poista
  4. Kauniita! oikein hyvää adventtisunnuntaita Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa sunnuntai-iltaa myös sinulle.

      Poista
  5. Hyvää adventtisunnuntaita!
    Tosi hienoja nuo tähdet! Tuo mustakin on upea!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tuosta mustasta, käy muulloinkin kuin jouluna. Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  6. Kauniita tähtiä. Tuollaista askartelua pitäisi joskus kokeilla. Hyvää ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvää adventti-iltaa sinullekin.

      Poista
  7. Onpas ihanat tähdet!
    Olen nähnyt myös näitä tähtiä facen jossain askartelu ryhmässä.
    Hyvää ensimmäistä adventtia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvää adventti-iltaa sinullekin.

      Poista
  8. Hienoja tähtia. Hyvää adventtiaikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle hyvää adventtia!

      Poista
  9. Kauniita tähtiä.<hyvää adventtiaikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvää adventtiaikaa sinullekin!

      Poista
  10. Miten joku keksiikin tehdä joka kodista löytyvistä arkisista asioista jotain noin kaunista? Myös sinä olet moniosaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kukahann lie tuon keksinyt alunperin. Ihailen heitä.

      Poista
  11. Vautsi mitä tähtiä! Molemmat ihan mielettömän hienoja!

    VastaaPoista
  12. Ihania tähtiä olet tehnyt <3 Minäkin taidan kokeilla ylijääneistä joulupusseista tehdä vielä yhden tähden :) <3 Mukavia marraskuun viimeisiä päiviä <3

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään etenkin tuosta mustasta.

      Poista