sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Pyhäinpäivä



 Eilinen Pyhäinpäivä oli itärajalla aamusta aurinkoinen. 
 Ohut lumikerroskin oli tullut maahan, joten oli senkin puolesta valoisampaa.


Kuopus joutui loppuviikosta umpisuolileikkaukseen ja oli nyt toipilaana sisarensa luona.  Mekin suuntasimme sitten lauantaina matkamme Tytön ja Vävyn luo.  Väsynyt ja vielä hieman kipeä Kuopus oli siellä hemmoteltavana, Tyttö oli paistanut piparipullia ja pipareita.
Pyhäinpäivästä huolimatta oli osa kaupoistakin avoinna, me kävimme lähinnä Motonetissa, jossa Miehen etsiessä auto-ja moottorikelkkatarvikkeita, minä tutkin joulujuttuja.
Viime vuonna joulun alla oli omasta pikkukaupungistamme täysin loppu valurautaiset joulukuusen jalat. 
 Nyt kun sellaisen huomasin, niin nostin sen heti ostoskärryyn.  Sekin oli viimeinen kappale hyllyssä.  Nyt on tukeva ja kestävä joulukuusen jalka jo valmiina eikä sitä tarvitse joulukiireissä etsiä.


 Lidlistä kävimme ostamassa eväitä sunnuntain retkeä varten ja samalla ostin ensimmäisen hyasintin.
Tai oikeastaan vasta sipulin.  Saas nähdä ennättääkö tästä kukka kasvaa ennen joulua.


Illalla, vielä ennen kotiin tuloa, kävimme viemässä kynttilät läheisten haudoille.
Miten sitä hautausmaalla aina onkin niin kylmä? 


20 kommenttia:

  1. Osuit naulan kantaan siinä, että hautausmaalla aina palelee. Sama juttu hautajaisten ja haudalla käyntien kanssa. Ehkä surullinen mieliala lisää kylmän tunnetta. Luminen maisema on aina kaunis. Tuo oli yllätys, että kaupat olivat eilenkin auki. No oli meidän teatteriryhmälläkin eilen harjoitukset. Ei kai se sen kummempaa ole, mutta toisaalta taas tänään eivät lehdet ilmestyneet eilisen johdosta. Ei tässäkään asiassa ole mitään yhtenäistä linjaa. Hyvää pyhäpäivän jatkoa teille sinne rajan tuntumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään yhtenäistä linjaa todellakaan. Tuo Motonettikin on isänpäivänä sitten suljettuna, vaikka nyt oli auki.

      Poista
  2. Lumi valaisee hyvin paljon maisemaa kauniita lumikuvia olet ottanut Hyvää sunnuntaipäivää :)

    VastaaPoista
  3. On se kumma miten hautausmaalla onkin aina niin kylmä. Kahdella hautausmaalla kävimme ja kylmä viima puhalsi paksujen takkien läpi.

    VastaaPoista
  4. Näyttää pätevältä tuo kuusenjalka! Ei ainakaan kaadu helposti kuusi. Meillä eläinperheissä kun on aina se riski, tai ainakin meillä, hih :D
    Mukavaa sunnuntaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kun kaksi kissaa ja koira, niin kuusenjalkakin on koetuksella.

      Poista
  5. Kivat ostokset ja hyasintti suosiikini, se tuoksu tuo joulun mieleen.Mukavaa sunnuntai iltaa sinulle.

    VastaaPoista
  6. Kyllä toi hyasintti ehtii hyvin kukkaan. Mä oon vienyt jonnekin kylmempään paikkaa ja silti aukeaa tosi nopsaan.
    Kuusenjalka pysyy varmasti pystyssä, kun on painoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei ehdi joulun alla, niin sitten vaikka loppiaiseksi. Hyasintti tuo niin joulun tuoksun, joten sellainen pitää kohta hankkia kukkivanakin.

      Poista
  7. Se on kyllä totta hautuusmaalla on aina kalman kylmä tunnelma.

    VastaaPoista
  8. Juuri noin minäkin olen alkanut vuosien saatossa toimia.Jos jotain tulevaan tarpeeseen löytää,niin ostaa heti, ettei sitten akuuttiin tarpeeseen joudu kieli vyön alla metsästämään. Säästää ison vaivan. :)
    Sinähän oletkin oikein käsityöihminen.Ihania pussukoita edellisessä postauksessasi.
    Viime jouluksi minäkin tein tyttärelleni pikkupakettikalenterin.Saaja tykkäsi ja tekijäkin oli ihan täpinöissään sitä kokoamassa.:)
    Tunnelmallista sunnuntai iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuo joulukalenterin kokoaminenkin jo oli tosi kivaa.

      Poista
  9. Lunta meilläkin ohut kerros!Ja tosiaan hautausmaakierros tuli tehtyä kylmässä viimassa.
    Kiva seurata tuota hyasintin sipulia...
    Leppoisa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
  10. Kylmä oli hautuumaalla, kun eilen käytiin!
    Kiva ja tukeva kuusenjalka!
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista