keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Lumisessa Helsingissä




Maanantaina lähdettiin Tytön kanssa junalla Helsinkiin, Tytön viettäessä lomaviikkoa.
Kävimme poikkeuksellisesti ravintolavaunussa syömässä ja yllätyimme sekä ruokavalikoimista että hinnasta positiivisesti.  Pasta blognese ja jälkiruokakahvit sai yhteishintaan 10 euroa.  
Ei ollenkaan niin kallista kuin ennen.


Maanantai menikin matkustettaessa.  Poika oli pikku Prinsessan kanssa vastassa.  Asemalla puhalsi kova tuuli ja junaliikenne oli sekaisin. Onneksi meidän juna oli aikataulussa.


Tiistaina lähdimme sitten pikku Prinsessa mukanamme seikkailemaan bussilla läheiseen ostoskeskukseen.  Pikku Prinsessaa jännitti, että osaako täti ja mummo perille.  Bussipysäkillä huomasin pikku pöllön kurkistelevan yläilmoista.


Pikku Prinsessa on kärsivällinen shoppailukaveri.  Jaksoi kierrellä kauppoja ja välillä pysähdyimme kahvillekin.  Pikku Prinsessa sai ansaitun jäätelötikun ja me puolitimme leivoksen.



Ostoskeskuksesta ostimme vain puserot Tytölle sekä pikku Prinsessalle.  Kävimme myös kirjakaupassa, uusin Harry Potter oli juuri ilmestynyt ja Tyttö halusi sen.  Sieltä löytyi myös pikku Prinsessan suosikkisarjan Paw Patrol eli Ryhmä Haun tarroja.  Pojan päästyä töistä, hän käytti meitä vielä kahdella lasten kirppiksellä, Vekarakirppiksellä sekä Fall in green -kirppiksellä.  Niiltä teimme hyviä löytöjä sekä pikku Prinsessalle että tulevalle pikku Prinssille.  Oli mukavaa käydä eri paikkakunnan kirppiksellä, tarjonta on aina erilaista.


Keskiviikkoaamu oli yhtä lumitupruinen kuin tiistaikin.  Aamupäivän leikkien ja kirjojen luvun jälkeen, veimme pikku Prinsessan päiväkotiin ja suunnistimme itse taas juna-asemalle.  Junaliikenne oli edelleen sekaisin.  Meidänkin junassa oli vain kolme vaunua viiden sijasta.  Olimme suunnitelleet käyvämme taas ravintolavaunussa syömässä, mutta ravintolavaunua ei ollutkaan mukana.  Onneksi kärrimyynistä saimme kahvit ja juustoruisleivät.  Niillä pärjäsimme Tytön ja Vävyn luo, jonne jäin vielä yhdeksi yöksi.  Torstaina on heidän kissansa eläinlääkärillä käynti ja lupasin olla Tytön kaverina sillä reissulla.  Toivotaan, että vanha kissaherra selviää hyvin hoidosta.  Torstaina kaupungissa on myös marrasmarkkinat, niilläkin voisi piipahtaa, jos ennätämme. 


 Täällä itäisessä Suomessa ei ole ollenkaan näin lumista kuin tuolla pääkaupunkiseudulla. Kylmä viima täälläkin oli vastassa ja pakkanen, mutta maa vain vähän valkeana.  Harvinaista näinperin.







18 kommenttia:

  1. Teillä on ollut kiva reissu! Juu, meillä etelässä on tuota lunta nyt ihan riittämiin!
    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  2. Täällä pk-seudulla onkin nyt vaihteeksi enemmän lunta kuin yleensä tähän aikaan.

    VastaaPoista
  3. Kiva reissu pikku prinsessan kanssa!
    Täällä etelässä on nyt ihan kivasti lunta.
    Mukavaa torstai päivää sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kyllä se mummo onkn osannut ottaa kuvan prinsessasta....naama piilossa kahvan takana..:DD Ymmärrän kyllä miksi, mutta piti vaan kirjoittaa asiasta..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhempien kanssa on sovittu, ettei kasvoja näytetä. Kunnioitan toivetta.

      Poista
  5. Oi mikä reissu! Juu, Helsinki onkin nyt täyttynyt ääriään myöten lumesta, toivottavasti muukin Suomi saisi samanlaisen katteen eikä tarttisi heti luopua tuosta ihanasta valkoisesta :)

    Hyvää iltapäivää!

    VastaaPoista
  6. Kumma kun toi Hesan seutu on saanut jo monena vuotena tota lunta. On niin talviset maisemat. Kiva toi pöllö, toivottavasti se ilahduttaa muitakin matkustajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttö ei ollut huomannut tuota pöllöä. Kiva piristys se oli harmaaseen ilmaan.

      Poista
  7. Elämän kohokohtia näin mummona on, kun tapaa mummotettavia. Siksi oli taas kerran mieltä lämmittävää nähdä ja lukea sinun ja pikkuprinsessan yhteisistä hetkistä. Nyt voin kai jo sanoa, että tervetuloa kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jo kotona, yksi yö ja päivä meni vielä Tytön ja Vävyn luona.

      Poista
  8. Kiva välillä poiketa Hesassakin. Olen asunut aikoinaan Hesassa 10 vuotta ja kyllä niitä talvisia ja lumisia talvia siellä joskus riittikin. Tuntuu vain hassulta, että meillä Pohjanmaalla ei nyt ole juurikaan lunta. Hesassa on paljon kirppiksiä ja niillä on kiva kierrellä. Hesassa on nyt mm ollut noita virkattuja juttuja ihmisiä ilahduttamassa, kivaa. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa siellä on aina välillä käydä. Kyllä siellä ihmiset tuntuivat olevan ihmeissään valtavasta lumen tulosta. Noi virkatut jutut ovat kivoja.

      Poista
  9. Hauska reissu kuulosti olleen :) ja Ryhmä Hau on kova sana täälläkin :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeteltiin tuota Ryhmä Haun suosiota, joku siinä pieniä viehättää.

      Poista