torstai 10. marraskuuta 2016

Kotiin paluu



Tämä 11-vuotias Tytön ja Vävyn kissaherra kävi tänään poistattamassa talirauhaskasvaimia häntänsä juuresta.  Muutama vuosi sitten kissalta poistettiin niitä ja silloin ne olivat jo ennättäneet tulehtua.  Nyt oltiin ajoissa liikkeellä ja operaatio oli pienempi, joskin kissaherran piti silti viettää tunti aikaa eläinklinikalla. 


Eilen siis palattiin Tytön kanssa Helsingin reissulta ja minä jäin vielä yhdeksi päiväksi kissan eläinlääkärireissun kaveriksi.  Kun kissa oli operoitavana, oli meillä tunti aikaa käväistä satamassa olleilla marrasmarkkinoilla.


Myyjienkin mielestä keli oli kuin tammimarkkinoilla, kylmä viima ja pakkasta.  Turkistuotteet tuntuivat erityisesti tekevän kauppaansa.  Oli siellä myynnissä kyllä paljon muutakin tyypillistä markkinatavaraa sekä vähemmän tyypillistä kuten allaolevassa kuvassa olevat luonnonmateriaaleista kootut koristeet pihalle.


Teimme Tytön kanssa vain pikaisen kierroksen markkinoilla.  Ostimme viipurinrinkeleitä, lörtsyjä, lohipiirakkaa sekä itselleni nahkarukkaset.  Olen nyt viime aikoina panostanut lämpimiin vaatteisiin varautuen kovaan pakkastalveen.  Minulla on jo selvästi huonontunut verenkierto käsissä ja jaloissa ja kaipaan lämpimiä asusteita.  Tyttökin löysi tulevalle pikku Prinssille lämpimät pikkutossut.


Kiire meillä oli jo takaisin kissaherran luo.  Tyttöä taisi jännittää kovastikin se, miten kissansa pärjää.
Hyvinhän leikkaus oli sujunut, siisti haava ja muutama tikki.


Potilas oli hieman tokkurainen koko päivän.  Välillä lähti kävelemään ja tuupertui sitten lattialle taas lepäämään.  Kovasti olisi halunnut kiivetä tuolille ja pöydällekin jo.


Pojalle ilmaantui työreissu tänne itärajalle ja hän toikin sitten pikku Prinsessan mukanaan.  
Nähtiin siis näinkin pian uudestaan.
Mummo saikin sitten loppumatkalle seuraa pikku Prinsessasta, joka matkusti mummolaan yökylään.
Ajomatka olikin hidas ja vaikea, lumituisku saavutti jo meidätkin ja ajokeli oli todella hankala, mutta hyvin selvittiin perille.  Voi miten iloinen pikku Prinsessa olikaan, kun näki Vaarin ja Koiran ja kissat sekä kaikki tutut tavarat kesäloman jälkeen uudelleen.  Legoleikit alkoi heti, vaikka illan paras juttu taisi olla se, kun pikku Prinsessa pääsi Vaarin kanssa Koiraa pissattamaan ja sai otsalampun ja taskulampun varustuksekseen.  
Voi sitä onnellista ilmettä!



12 kommenttia:

  1. Todella kaunis kissa. Rakastan oransseja kissoja. <3
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Voi kissaparkaa,ovat aina operaatioiden jälkeen niin reppanoita..
    Tuommoinen muhkea lampaantalja olisi niiiin ihana!Minulla on suunnitteilla tee-se-itse lampaantalja.Ei niin muhkea kuin oikea,mutta isompi:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla odotan, mitä saatkaan aikaiseksi.

      Poista
  3. Hienoa että huomasitte ajoissa kasvaimet ja hän pääsi nopeasti hoitoon! Ihana kissa teillä, meillä kanssa kaksi hieman samanväristä kissaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissa on ihana, nukkuu mummon jalkopäässä, kun vierailen siellä.

      Poista
  4. Voi ressukkaa! On niin ihana kissa!
    Hyvä, kun sai ajoissa hoitoa.
    Olette käynyt kivoilla markkinoilla.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Pikkuprinsessa näkyy olevan elementissään mummolassa ja ihmekö tuo on. Niin monta mukavaa tuttua asiaa on mummon luona. Jännä juttu, että näin vanhempana on viluisempi kuin ennen. Olisiko verenkierto hidastunut? Kissa on kuin meidän Ruoste. Onneksi kisun vaiva tuli ajoissa hoidettua. Hyvää alkavaa viikonloppua ja Isänpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää viikonloppua ja isänpäivää sinullekin ja perheellesi!

      Poista