lauantai 19. marraskuuta 2016

Joulukalenterivaihtopaketti saapui




 Koiralla oli eilen rankka päivä.  Koko päivä piti vahtia tippuuko katolta lunta.  Sisällä nojasi sohvan selkänojaan ja tuijotti ulos ja haukkui heti, kun lumikokkare tipahti katolta.
Ulkona piti sitten kiertää koko talo ja haukkua joka puolelle, kaiken varalta.



Meilläkin siis lämpötila nollan paikkeilla, siksi lumetkin tippuivat katolta.  Kaupungissa olikin aivan loskakeli, kun kävin kirjastossa ja postissa.


Postista hain paketin, yritin koko menomatkan muistella, että mitä olen jostain verkkokaupasta tilannut, mutten saanut päähäni mitään.  Sitten paketin saadessani tajusin, sain oman joulukalenterini vaihdossa.


Lieköhän lähettäjällä ollut kissa, koska oma Kissamme pyöri paketin ympärillä uteliaana.


 Iso paketti oli täynnä erilaisia paketteja ja saatesanatkin lähetykselle löytyi kirjeestä.  Tulipa hyvä mieli, kun joku oli nähnyt näin paljon vaivaa paketin kokoamiseen ja paketoimiseen.

 Siirsin paketit virkkaamaani "tynnyriin".  Siinä ne nyt odottavat avaamista.  Yritin vähän hypistellä paketteja, mutta niin hyvin on pakattu, etten arvannut yhtään mitä niistä löytyy.  Onneksi mukana oli paketti jo ensimmäiseksi adventtipäiväksi, se lievittää odotusta. 





26 kommenttia:

  1. Mahtavaa. Ihanaa, että joku on nähnyt noin paljon vaivaa. Olen mielissäni myös siitä, että vastaanottaja olet juuri sinä. Ja tietenkin odotan malttamattomana, että kerrot meille, mitä paketeista löytyy. Lumet lähtivät myös meiltä. Hyvää viikonloppua sinulle ja läheisillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kerron, mitä kalenterista milloinkin aukeaa. Kiitos, hyvää viikonloppua teillekin!

      Poista
  2. Ihana kalenteri! Kyllä tuon kanssa on kiva joulua odottaa! :)
    Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
  3. Voi ihana kalenteri ja ajatella 24 pikku pakettia. Laitathan sitten aina tänne mitä olet saanut:) Meillä ei lunta enää ollenkaan kaikki suli pois ja lämpöasteita 5.2c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan kyllä näkyviin mitä saan, vaikkapa viikottain. Meilläkin vesikeli täällä itärajalla.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kyllä, ensin iso paketti ja sitten monta pientä ;)

      Poista
  5. Oi miten ihanan kalenterin sait, ja niin paljon lahjapaketeja Meilläkin on lumi sulannut viime yönä satoi oikein rankasti vettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vielä luntakin löytyy, vaikka vesikeli on tänään ollutkin.

      Poista
  6. Ihana idea tälläinen joulukalenterin vaihto :) Mitähän kaikkea paketeista paljastuukaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva juttu, olen ensimmäistä kertaa mukana.

      Poista
  7. Kiva kalenteri. Voi koirulia, kun piti pitää vahtia =).

    VastaaPoista
  8. Kyllä siinä koirakin ihmettelee, kun lumet lähti ja pimeys jäi!
    Hauska kalenteri tuollainen!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Nyt on kiva odotella joulua.....jännitystä riittää moneksi päiväksi. Kiva idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on kiva idea, onneksi löysin tämän jutun.

      Poista
  10. Ihanasti laitoit koriin paketit, näyttää oikein somalta. Onpa reipas vahti tuo koira, pitää huolta ettei edes putoava lumi pääse yllättämään! Ei ole kissaa eikä koiraa, mutta ehkäpä siellä paketissa tai laatikossa on jokin tuoksu, jota ihminen ei aisti, mutta kissan tarkka nenä haistaa. Jännittävää joulun odotusta!

    VastaaPoista
  11. Kyllä sulla on jännittäviä aikoja, oikein muakin rupes tekee mieli avata noita paketteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kun nyt malttaisin olla hipelöimättä niitä.

      Poista
  12. Sympaattinen virkattu kori, ja voi kun pääsisi vähän rapistelemaan noita paketteja.

    Hauska saada selostusta ja kuvia koiran ja kissan touhuista 🐈 🐕 🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Touhuja noiden kanssa riittääkin, kissat ja koira ovat aina mukana kaikessa.

      Poista
  13. nythän minä sen muistin! Vene pitää käydä kääntämässä! Kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista