perjantai 4. marraskuuta 2016

Joulukalenterit ja pikkujoululahjavaihto


Osallistun tänä vuonna ensimmäistä kertaa Joulukalenterivaihtoon, jonka kokoavana tahona toimii Amria Näppituntuma blogissa.  Kun sain oman joulukalenterini vastaanottajan tiedot, ensi reaktiona oli, etten minä osaa koota hänelle mitään, koska vaikutimme niin erilaisilta.  Hänellä ei ole blogia, josta olisin voinut saada paremman mielikuvan itselleni.
Lisäksi olimme jo viime vuonna päättäneet tehdä Tytön kanssa kalenterivaihdon ja siitä innostuneena kokosin kalenterit myös Pojalle & Miniälle, Kuopukselle ja Pikku Prinsessalle.  Poika & Miniä sekä Tyttö & Vävy saavat yhteiset, joista löytyy molemmille herkkuja tai tavaroita.  Kuopukselle on omansa ja pikku Prinsessan kalenteri on enemmän tavarapainotteinen muutamaa rusina- ja kuivattu hedelmälaatikkoa lukuunottamatta.


Helppoa se kokoaminen ei käytännössäkään ollut, koska pikkuapulaisia riitti.  Kissa oli erityisen kiinnostunut lattialle levittämistäni tavaroista.  Pikkukissakin tuli makoilemaan papereiden päälle ja kaiken ylinpänä vahtina toimi Koira.  Välillä siis lattialle levittämistäni viidestä kalenteriaihiosta menivät tavarat aivan sekaisin kolmen lemmikin pyöriessä niiden seassa.

 

Kivaa työtä loppujen lopuksi, vaikka päivä siinä menikin ja osa tavaroista puuttuu vieläkin.
Yritin suunnittelussa ottaa huomioon viikonloput sekä Itsenäisyyspäivän.


Joulukalenterivaihdon pakkaukseen käytin kotoa löytyviä uusia sekä kierrätettäviä materiaaleja, pääväreinä musta ja valkoinen.


Kivan kassillisen sainkin kootuksi.  Tämä joulukalenterivaihtokassi olikin ainut, jonka sain kokonaan kootuksi.  Lähettämispäivähän on viimeistään 20.11.  Marraskuussa on monenlaista reissua ja menoa tiedossa, joten on hyvä, että sain tämän jo tehdyksi ja pois "mielen päältä" ja voin vaan jäädä sitten odottelemaan oman joulukalenterini tuloa postista.



Pikku Prinsessan kalenterissa on vielä monta aukkoa.  Olen koonnut tätä vähitellen, kun olen saanut ideoita.  Nyt eilen luin jostain blogista vastaavanlaisesta ja sain taas muutaman idean toteutukseen.  Pitäsi vaan päästä kaupoille, tällä kertaa ainakin paikalliseen kirjakauppaan, jossa on myös mahtavan hyvä askartelutarvikepuoli.   Jouluaaton "luukusta" löytyy vähän isompi juttu, ehkä sitten aattoillan ja joulupukin odotus lievenee edes hetkeksi.


Kuopuksen kalenteri onkin jo lähes valmis, vain muutamia aukkoja löytyy, joihin jo tiedän ostokset.
Tässäkin pakkaustarvikkeet ovat kierrätettyjä ja pakkauksen muodosta ei välttämättä voi päätellä sisältöä. 


Pojan & Miniän sekä Tytön & Vävyn kalenterit ovat lähes identtiset.  Niissäkin on joitakin puutteita vielä.  Nuo tyhjät vessa- ja talouspaperirullat ovat muuten oivallisia pakkaustarvikkeita.
Jo etukäteen minua huvittaa, että millaisia reaktioita kalenterin avaamiset tuottavatkaan.  
Kalentereita kootessa tuli monta hyvää ideaa jatkoakin ajatellen.  Vaikka työ oli melko iso, niin silti ensi vuonna sen voisi toteuttaa uudestaan ehkä hieman eri teemalla.  Niin ja silloinhan on vielä yksi saaja lisää, pikku Prinssi.


Tästä lahjapaketoinnista ja yllätyksien odottamisesta innostuneena, etsin vielä aiemmin jo huomanneeni pikkujoululahjavaihtopostauksen Vaahteran katveessa -blogista.  Siellä Minttu organisoi pikkujoululahjavaihtoa ja mukaan mahtuu vielä.  Kannattaa käydä kurkkaamassa ja osallistua ja sitten vaan pikkujouluyllätystä odottamaan.


23 kommenttia:

  1. Nyt kyllä innostuin ihan itsekin joulukalentereista.Meillä on käyty keskustelua mitä joulukalentereita lapset saa.Ollaan itse luvattu ostaa vähän kalliimmat suklaakalenterit,mutta ei mitään yli kymmenen euron virityksiä.Pienimmäinen haluaa muumi lelukalenterin ja hän ostaa sen omilla synttärirahoilla.Sama pätee jos muut lapset haluaa jonkin tavarakalenterin.Mutta nyt tekisi mieli tehdä itse kalenteri...pitäisiköhän Ukko K:lle vääntää?Täytyykin alkaa miettiä mitä siihen voisi laittaa...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin idea lähti viime vuonna kun katseltiin miten kalliita noi valmiit tavarakalenterit ovat. Meidän lapsethan ovat jo nuoria aikuisia, mutta silti joulukalenterit on kiva saada. Meillä Mies haluaa perinteisen suklaakalenterin, valitteli, että viime vuonna minun suklaakalenterissa oli isommat suklaat kuin hänellä. Pitänee nyt etsiä sellainen missä on reilut suklaat ;) tai sitten koota itse.

      Poista
  2. Omatekemät kalanterit ovat tosi hyvä idea! Itse olen tehnyt voi sanoa joka joulu pojalle oman, me aikuiset ihastellaan vaan muuten. Mutta hyvälle kuulostaa nuo pakettisi, olisi kiva päästä hypistelemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse haluan Partiolaisten joulukalenterin kun siinä on yleensä kivat kuvat. Mutta näitä oli kyllä tosi kiva tehdä.

      Poista
  3. Vitsi miten kivat tulee, omatekemät on parhaita, niihin on käytetty aikaa ja rakkautta. <3 Kivaa viikonloppua Mummo <3

    VastaaPoista
  4. Näyttävät ihanilta ! Tekisi mieli sivellä ja rapistella :)
    Kissa ja koirakin ovat olleet kovin kiinnostuneita.
    Kyllä noissa on ollut hommaa !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan niissä hommaa, mutta kivaa hommaa. Pitkin syksyä jo mietin sinne asioita ja tavaroita. Sitten oli kiva pakata. Muuten kun ei enää niin paljoa joululahjoja ostella, niin paketoiminen joulun aikaan on vähäistä. Ja tykkään paketoimisesta.

      Poista
  5. On siinä kalentereita kerrakseen, varmasti ovat mielissään, kun tuollaiset saavat. Ja kiva, kun lähdit Mintun pikkujoululahjavaihtoon mukaan :) Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  6. Voi, miten hienoja nuo kalentrit ovat. Sinulla on ollut iso urakka niissä ja vielä vähän urakkaa jäljelläkin. Mutta lopussa kiitos seisoo. Noi kyllä kehtaa antaa saajilleen. Minä olen heittäytynyt täysin kädettömäksi. En ole viime kevään jälkeen tehnyt käsitöitä lainkaan. Käyn vain kuolaamassa täällä teidän ahkerien blogeja. No yksi sukkapari sentään on aloitettu. Keksin vaikka mitä muuta tekemistä ja helposti lötsähdän sohvalle lukemaan. Hyvää perjantai-iltaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta onhan se lukeminenkin tekemistä. Rentouttavaa perjantai iltaa sinulle!

      Poista
  7. Ihania kalentereita! Melkoinen urakka sinulla ollut :)

    VastaaPoista
  8. On tuossa aika työ, ainakin minun mielestäni. Mä en kyllä kekseis noin moneen kalenteriin jotakin pientä tavaraa ja kait se pitää olla suht halpaakin.
    Olen aina ihaillut miniöitäni jotka ovat lapsilleen keksineet joka päivälle jotakin pientä tavaraa.Askartelujutut on kyllä kivoja ja vie vähän tilaa.

    VastaaPoista
  9. Melkoinen urakka sinulla ja pitää olla kekseliäs, jotta keksii laitta kaikkiin lokeroihin jotakin. Tulin siis vastavierailulle ja kirjauduin lukijaksesi. Mukavaa viikonloppua sinulle tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tulit ja jäät. Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  10. Huh, oletpas urakoinut!
    Kiitos maininnasta. <3

    VastaaPoista
  11. Ihanat joulukalenterit <3 Saajat ovat mielissään :) Muistan kun lapset oli pieniä ja useampana jouluna tein itse heille joulukalenterit,oli aikamoinen homma mutta työn palkinto oli paras kun lapset joulukuussa aamuisin jännityksellä heräsi avaamaan paketteja että mitä sieltä löytyykään :) Leppoisaa lauantai aamua <3

    VastaaPoista
  12. Kiitos, hyvää viikonloppua sinullekin.

    VastaaPoista