perjantai 18. marraskuuta 2016

Hyvälle mielelle



Kattokaa nyt noita, miten ihanat hymyt ketulla ja pupulla.  Entäs linnut, suukottelevat toisiaan.
Mielettömän ihania, hyväntuulisia ja täynnä yksityiskohtia.
Siis tämä Minna-kortin joulukalenteri.




Sain eilen kirjeen Minna-kortilta  ja siinä oli kaikkea ihanaa.  Lähetys tuli juuri sopivasti piristämään päivääni.  Joulukalenterit ovat A4 kokoa ja ne voin sinällään postittaa vaikkapa kummitytölleni joulun odotukseen.



Olen aina tykännyt Minna-kortin korteista. Olen löytänyt niistä juuri sopivia onnitteluihin, surunvalitteluihin sekä tietenkin pikku Prinsessalle lähetettäväksi.  Näitä joulukortteja katsoessani mietin, että entäs jos laittaisi noista osan oman keittiön seinälle joulun tunnelmaa luomaan, vaikkapa kehystettynä.  Ovat ne niin kauniita esim. tuo luistelijatyttö ja koira.


Minna L Immonen suunnittelee kaikki Minna-kortin tuotteet ja on kuvittanut mm. Anne-Mari Kaskisen ihania runokirjoja sekä tehnyt Arabialle astioiden kuvitusta.  Tämän luin vasta nyt verkkokaupan sivuilta, vaikka olen noita astioita ja runokirjoja ennenkin nähnyt.  On vaan jäänyt yhdistämättä samaan henkilöön.  Eilen huomasin marketissamme olevan myynnissä ihanan vuosikalenterin ja sekin näytti olevan Minna L Immosen.


Vaikka suosinkin itsetehtyjä ja kierrätystä, niin joskus tarvitsee myös valmista pakettia.  Nuo joulupussit olisivat sopineet joulukalenterin kokoamiseen.


Tämäkin joulupussien kuva saa niin hyvälle joulumielelle.  Väkisinkin alkaa itseäkin hymyilyttämään.  Tulee mieleen kouluajat ja joulujuhlassa saatu paperipussi, jossa oli pipari, omena ja pari karkkia.


Koira toimi taas innokkaana kuvausassistenttina ja loi varjonsa kuviin.  Jos komentaa pois, niin varmasti tulee kuvattavan päälle ja yrittää nuolla minua hyvitykseksi.


28 kommenttia:

  1. Sait kivan paketin. Kyllä nuo piristävät kummasti mieltä näin sateisena päivänä, meillä sataa en tiedä miten siellä suomessa kelit on? Itsekin muistan tuon pienen nyssykän jossa oli piparia ja karkkia miten se olikkin mieluinen aikoinaan. Nykyään on kaikkea liikaakin. Mukavaa viionloppua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli eilen räntäsadetta, nyt melko synkkää ja loskaista, onneksi kaikki lumi ei vielä meiltä ainakaan ole sulanut. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Olen myös aina itsekkin tykännyt Minna Immosen korteista ja tuotteista hurjan paljon! Ja itse asiassa joulukoristeisiini kuuluukin juuri hänen muutamia korttejaan tauluina :) Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin suunnittelin muutaman kortin kehystää tauluksi, ovat niin kivoja. Kiitos, mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  3. Onpa tosissaan hyväntuulusia kuvia!
    Ihanaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniita kortteja :) Noita tonttuja taisi viime vuonna olla myös ainakin Havin serveteissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vai, varmaankin tekee moneen paikkaan, on niin suosittu.

      Poista
  5. Minna Immosen kortit on niin ihania!
    Kauniisti piirretty!
    Ihanan paketin sait!
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  6. Onpa kauniin jouluista. Minnan kortit ovat kyllä kauniita, ihailin niitä Helsingin kirjamessuilla. - Mukavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  7. Kauniin perinteisiä. En ollut ennen Minna-korteista kuullutkaan.
    Ekan kortin eläimet ovat ihanimmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo eläimet on kyllä suloisia. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  8. Ihanuuksia! minulla on kansio täynnä Minna-kortteja, niitäkin joskus aloin keräämään ja sitten vielä taulut, niitäkin on, eivät ole seinällä enään, mutta tallessa kylläkin! Mukavaa perjantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ne taulut kannattaa ottaa esille hyvää mieltä tuottamaan. Mukavaa perjantai-iltaa sinullekin!

      Poista
  9. Kiitos hyvän tuulen ja mielen vinkistä.
    Tässä sinulle Anna-Mari Kaskisen runo, joka mielestäni sopii sinulle:

    Et ole kukkapenkki
    suoraviivainen,
    ympärillä reunus
    jyrkkä kivinen.

    Sinä olet niitty
    väriloistossaan.
    Ympärillä kaiken
    kutsut kukkimaan.

    VastaaPoista
  10. Ihania!!! Ja koirat ja kissat on mukavia kuvausassistentteja. :)

    VastaaPoista
  11. Tosi ihania! Olenkin noita joskus netissä ihaillut. Joskus voisin tilata itsekin. :)
    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  12. Ihanan paketin sait. Kyllä on hauskoja kuvia. Meilläkin satelee juuri nyt, lumet hävinneet. Onneksi sisällä on kynttilöissä valot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi jouluvalot tai kausivalot on jo otettu esille meilläkin.

      Poista
  13. Ihania :) Minna Immonen on kyllä oikea taiteilija. Minulla on hänen maalaamiaan tauluja.

    VastaaPoista