tiistai 15. maaliskuuta 2016

Pienistä paloista


Viime viikolla tuskailin kangaskorieni kanssa.  Minulla on monta korillista kankaita, isoja määriä joitakin Ikeasta halvalla ostettuja värikkäitä kankaita, valkoisia kankaita ja jopa valoverhoa.  Lisäksi mustia ja harmaita sisustuskankaita sekä ohuen ohuita sifonkeja.  Kaikkien näiden lisäksi korillinen erilaisia paloja lapsille sopivia kuviollisia kankaita.  Osa paloista on ihan pienen pieniä, en vaan ole raaskinut niitä heittää poiskaan.  Sitten sain idean.  Teen tilkuista pieniä peittoja.  Leikkasin ohuesta pahvista kaksi neliötä, toinen 10x10 cm ja toinen 15x15 cm.  Näiden avulla leikkasin paloista neliöitä ja heitin sitten näitä pienemmät palat pois.


Jaoin palat  ensin koon mukaan.  Isompia paloja tuli vain yhteen peittoon.  Pieniä riittää useampaankin.  Pienemmät jaottelin sävyjen mukaan.


Isommat palat olivat todella eri sävyisiä.  Yritin saada palat jotenkin sopimaan keskenään, keskellä vaaleammat ja reunoihin tummemmat palat.  Kiinnitin palat nuppineuloilla sarakkeittan.  Nyt yritän löytää aikaa ommella näitä. Taustalle olen suunnitellut fleeceä, jota sitäkin löytyy kolmen-neljän peiton verran valmiina.  Paloja jäi vieläkin, kunhan nämä valmistuu, niin sitten voin tehdä loputkin ja saada siten pienetkin palat mukavasti käyttöön.  Kun nyt vielä keksisi mitä muille kankaille tekisin.


2 kommenttia:

  1. Heheh kuulostaa jotenkin tutulle tuo kankaiden paljouden kanssa "tuskailu".Minä jo välillä mietin lahjoittavani kankaita jonnekin,mutta en sitten raaskinutkaan.Pitäisi järjestää kankaanvaihtopäivät niinkuin on taimenvaihtoa:)

    VastaaPoista
  2. Lankojen vaihtopäivätkin olis tarpeen!

    VastaaPoista