maanantai 14. maaliskuuta 2016

Mullan vaihtoa



Eilen käytiin Vävyn syntymäpäivillä, grillailtiin, syötiin berliinin munkkeja ja suklaakakkua. Meillä on hauskasti nyt kolmen kuukauden aikana kaikkien kolmen lapsen, pikku Prinsessan sekä Miehen nimi- ja syntymäpäivät ja Vävyn syntymäpäivät  ja sitten loppuvuodesta puolentoista kuukauden aikana Miniän ja  minun  nimi- ja syntymäpäivät sekä Vävyn nimipäivät.  Melkoiset keskittymät juhlista.
Eilen matkan aikana neuloin Spartito-langasta, jota löytyi yksi kerä puuvillalankojeni seasta, pienen peiton.  Langassa on metallikimalletta, joka viehättänee pikku Prinsessaa.  Tumman harmaasta villalangasta tein pienet lapaset.  Pääsiäisen aikaan voin testata sopivuuden.


Tänään oli taas pyykkipäivä ja pyykkien pesun välillä vaihdoin pelargoniat uusiin multiin.  Kukat olivat talvehtineet hyvin Miehen lapsuudenkodissa viileässä ja otin ne pari viikkoa sitten valoon.  Nyt uudet versot ovat jo hyvin kehittyneitä ja mullan vaihto ajankohtainen.  Viime vuonna otin kukat liian myöhään valoon ja kukat kukkivat vasta syksyllä.  Nyt toivon mukaan kukat kasvavat, tuuhentuvat ja kukkivat jo alkukesästä.

2 kommenttia:

  1. Grilliherkkuha,berliininmunkkeja ja suklaakakkua NAMS sinulla on ollut ihana päivä;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, enkä yhtään ajatellut laihduttamista vaan nautin joka suupalasta!

      Poista