lauantai 19. syyskuuta 2015

Mummojen päivä


Kyllä meillä on jo syksy pitemmällä kuin täällä etelässä kuten kuvavertailusta huomaa.  Torstaina tulin tänne täpötäydessä, kuumassa junassa.  Ei jaksanut virkatakaan koko matkaa etenkin, kun aloitin vironvillasta sittenkin huivin tekeleen.  Villainen huivin alku ja lanka lämmittivät liikaa sylissä.  Juna oli todellakin täysi, vaikka oli torstai, mutta monet olivat ennakoineet perjantain mielenilmauksia kuten myös lasten hoidon suhteen.  Hiekkalaatikolla tapasimme toisen mummon, joka oli tullut lapsenlastaan hoitamaan kaiken varalta.  Hän totesi, että tänään on mummojen päivä.  Kolmas mummokin käveli siihen lapsenlapsensa kanssa iloisesti jutellen. Pikku Prinsessan mielipuuhaa on istua hiekkalaatikolla lapio kädessä ja sankko edessä.  Välillä hiekkaa mättäen, välillä maailman menoa ihmetellen.  Perjantaina olikin kova tuuli, myrsky ihan, ukkonenkin jyrisi ja vettä satoi.  Pikku Prinsessa kuunteli tuulen voimistumista ensin ihmetellen, sitten halusi nousta ja sanoi, että mennään, mennään.  Monia uusia sanoja on jo viime tapaamisemme jälkeen oppinut ja itsekin ihmettelee, kun toiset ymmärtää hänen puhettaan.   Koiraherrakin on ihan innoissaan jälleen näkemisestämme.  Perjantain vietimmekin ihan kotosalla, lauantaina kävimme sitten Miniän kanssa Kädentaitomessuilla, jonne olin saanut bloggaajalipun, mutta siitä sitten oma postauksensa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti