Eläkkeelle työstä ei elämästä

Luin eilen kirjastosta lainaamani Pieni Eläkekirja - eläkkeelle työstä, ei elämästä (Hilkka Niemelä, 2013).
Osa siinä oli tuttua, mutta ehkä juuri siksi se sai ajattelemaan,  en ole yksin tässä tilanteessa, jossa tuntuu, etten oikein tiedä kuka olen. Niin paljon työ määritää meitä ja kun se loppuu, niin on lähes tyhjän päällä tai niin uupunut, ettei alkuun pysty tekemään mitään.

Itselleni nousi kaksi oivallusta yli muiden.  Jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle suoraan sairaslomalta,  en siis päässyt "kunnialla" eläkkeelle.  Läksiäisjuhlat ovat selvät hyvästit entiselle, jolloin uusi vaihe voi alkaa.  Mutta jos siirtyy eläkkeelle irtisanomisen tai sairauden jälkeen, ei ole saanut päättää entistä vaihettaan "kunnialla", uuden alku voi siksi tuntua vaikealta.
Toinen oivallus oli, että työelämässä on paljon erilaisia ammatteja, eri titteleitä, eri asemia, mutta sitten kaikki vain yhdistetään yhdeksi ja samaksi eläkeläiseksi.  Eläkeläisiä on kuitenkin niin monenlaisia, jotta samaan muottiin meitä ei voi laittaa.  Se mikä sopii toiselle, voi toisesta tuntua oudolta. Hilkka Niemelä kertoo mm. tapauksen lipunmyynnistä, jossa kysytään aikuinen vai eläkeläinen.  Niin, eikö ihminen ole enää aikuinekaann eläköidyttyään.
Itsekin olen kiivaasti etsinyt tekemistä, ehkä olen sitä kautta hakenut hyväksymistä omalle eläkkeellä ololleni.  Illalla mietin, että mitä minä oikein aikoinaan haaveilin tekeväni, kun sitten joskus pääsen eläkkeelle.  Haaveilin siitä, että minulla on aikaa läheisilleni, perheelle, lapsille, lapsenlapsille ja tietenkin aikaa olla Miehen kanssa.  Aivan vaan kiireetöntä arkea.  Ei minun tarvitse lähteä opiskelemaan, liittyä moniin harrastusryhmiin tms.  Voin toteuttaa itseäni näinkin, tekemällä käsitöitä ja käydä pikku Prinsessan luona, tehdä kotitöitä, kun jaksan ja nauttia vapaasta aikatauluttomasta ajasta.
Itselläni, kuten niin monilla muillakin, työ oli tärkeä osa elämääni, se aikataulutti, se vei uusiin paikkoihin, tutustutti uusiin ihmisiin, sen kautta tuli ystäviä, se antoi tuntee olla tarpeellinen,
Olen lähes kaikki ystäväni saanut eri työpaikkojen kautta.  Sairauden aikana ja muutettuani uudelle paikkakunnalle, ystävyyssuhteet hiipuivat, vain muutama enää jäljellä ja hekin kaukana.  Mistä löytää ystäviä, kun ei ole työyhteisöä.  Aikoinaan olin mukana myös monissa järjestöissä ja lasten harrastusjutuissa, monissa olin myös luottamustoimessa.  Nyt ei jaksa osalllistua enää kaikkeen.
Ehkä löydän vielä sen oman ryhmäni täältäkin jonkin harrastuksen tai vapaaehtoistoiminnan kautta.
Ihmiselle on kuitenkin tärkeää kuulua johonkin yhteisöön, jossa voi vaihtaa mielipiteitä, touhuta yhdessä, kokea itsensä tarpeelliseksi juuri siinä tehtävässä.  Jos ei ole kodin ulkopuolista toimintaa, takertuu helposti liikaa siihen läheiseen.  Ja aina voi sattua jotain odottamatonta, jolloin on hyvä olla verkostoja täälläkin.
Ehkä minäkin pidän juhlat marraskuussa, jolloin tulee vuosi siitä, kun minut irtisanottiin.  Voin myös juhlia helmikuun alussa ensimmäistä vuottani eläkkeellä. Ehkä vähitellen sanon päässeeni eläkkeelle enkä joutuneeni.  Ehkä vielä opin pitämään tätä kotiseutunani.  Ehkä vielä löydän oman paikkani täältä. Elämä jatkuu.