lauantai 13. helmikuuta 2016

Vuodelepoa


Pari päivää on mennyt täydellisesti sängyn pohjalla.  Kuvittelin jo olevani paranemaan päin, kun kuume iski.  Palelin ihan horkassa ja yskin ja niistin valtavasti.  Hengitystäkin ahdisti ja joka paikka tuntui kipeältä.  Ja se mieletön väsymys.  Jaksoin valvoa korkeintaan tunnin, kun nukahdin jälleen.  En ymmärrä miten tämä flunssa/influenssa iskee minuun näin rajusti joka vuosi, vaikka olen sen rokotteenkin ottanut.  Viime vuonna korkea kuume ja hengitysvaikeudet veivät sairaalaan neljäksi päivää, nyt en ole suostunut lähtemään mihinkään, vaan olen yrittänyt pärjätä kotona.  Välillä on peiton lisäksi tarvittu kaksi villapeittoa, jotta vilunväristykset loppuisivat.  Vessapaperia on pari rullaa kulunut nenäliinana, eka yönä en huomannut ottaa roskapussia yöpöydän viereen.



Pikkukissa ja Koira ovat olleet uskollisesti seuranani sängyssä,  Koira on ollut muutenkin huolestunut sairastellessani.  Se on seurannut minua jopa vessaan ja ennenkuin itse rauhoittuu jalkopäähän nukkumaan, käy haistelemassa hengitystäni pitkän tovin ja sitten nuolaisee pari kertaa hyväksymisen merkiksi.  Tänä aamuna jaksoin taas syödä aamupuuron ja yskä ja nuha jo vähän helpottavat. Nyt vaan pitää ottaa rauhalliessti.

2 kommenttia:

  1. Parane pian:)
    Meille iski eilen illalla mahatauti.Esikoinen alkoi ensin oksentamaan,tosin nyt alkaa jo toipua.Nyt on keskemmäinen tytär kuumeessa ja Ukko K:lla kiertää mahassa.Kauhulla odotan omalle kohdalleni...

    VastaaPoista