torstai 4. helmikuuta 2016

Star Wars ja viimeistellyt neuleet


Tänään on podettu flunssaa.  Taisimme molemmat vilustua viemärin sulatushommissa.  Flunssa alkoi kurkkukivulla pari päivää sitten ja nyt on oikein kunnon räkätauti. Yöllä nukkuu katkonaisesti, kun välillä yskittää niin kovasti.  Tänään ei siis ole jatkettu viemärihommia tai aloitettu siivoamista vaan levätty, nautittu lääkettä ja katsottu Star Wars elokuvaa.  Aloitimme jokin viikko sitten katsomaan niitä alusta alkaen.  Mies on ne kyllä aiemminkin jo katsonut, mutta minä vain jonkun pätkän.  Nyt uuden elokuvan tullessa, päätimme sitten katsoa alusta, jotta pääsen tapahtumiin mukaan.  Ei ihan minun juttuni, mutta kyllähän noita katsoo, jotta tietää mistä ihmiset puhuvat. 


Elokuvaa katsellessa olen viimeistellyt neulomuksiani.  Noi ylläolevat tein puuvilla-strech langasta ja Rose Mohairista.  Kun varsinaiset sukkalangat loppuivat, keksin yhdistellä näitä jämiä.  Sukat eivät varmasti ole niin kestävät kuin oikeista sukkalangoista tehdyt, mutta ihanan pehmeät.  Tytölle menossa.


 Seitsemän veljestä Nostalgia lankakerän ostin viime viikonlopun reissulla matkaneuleeksi.  Nyt nekin sukat ovat valmiit.  Nämä ehkä menevät ystävänpäivälahjaksi.  Pinkit pötkylät tein ihan omiin tarpeisiini.  Huopatossuissa ei kaipaa paksuja villasukkia, mutta nilkat jää monasti paljaaksi, kun työntää jalat huopikkaisiin.  Nämä säärystimet kun laittaa nilkkoihin, pysyvät housun lahkeetkin alhaalla.


Kauluri on tehty myös ihan tarpeeseen.  Toppatakissani ei vetoketju yllä aivan ylös leukaan saakka ja niskaankin puhaltaa kylmä tuuli.  Tämä 100 % villasta neulottu kauluri on "kutittamatonta" lankaa ja aina oikeena neuleena pysyy hyvin ryhdissä.  Ohjetta ei tällaiseen löytynyt valmiina vaan sovelsin itse.  Ajaa asiansa eli pitää lämpimänä ulkoillessa pakkassäissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti