torstai 15. maaliskuuta 2018

Reissuun




Kassillinen helpottavaa voimaa.
Ei voi sanoa parantavaa, kun ei nämä lääkkeet paranna kokonaan,
mutta alentevat verensokeria, verenpainetta ja kolesterolia.
Vaikka minulla ei olekaan korkea kolesteroli, ei edes  ne huonot,
niin liittyen verenpaineeseen ja diabetekseen, joudun syömään noitakin.
Verenpaineetkin ovat aika kohdillaan,
mutta kun diabetes voi aiheuttaa  niin pahoja lisäsairauksia,
niin hyvä se on huolehtia niistäkin.


Tässäpä minun kolmen kuukauden reseptilääkkeet.
Tämän lisäksi syön Primaspania, liittyen jotenkin diabeteksen lisäsairauksien ehkäisyyn
sekä vaihtelevasti syön ainakin talvisaikaan jotain monivitamiinitabletteja.
 Sain siis aikaiseksi lähteä eilen apteekkiin, vaikka hieman hirvitti tuo lumipyry
ja huonosti auratut tiet.  Irtolumi teki tien "liukkaaksi".
Hengissä ja vaurioitta kuitenkin selvisin.
Viime viikon olinkin kuusi vuorokautta käymättä missään ja
sehän tarkoittaa, etten nähnyt muita kuin Miehen sinä aikana.
Mieskin tulee vaihtelevasti kotiin puoli kuuden - kahdeksan välillä,
milloin töissä menee pitempään, milloin omia autoja huoltaessa,
useimmin kuitenkin äitinsä asioita hoidellessa.
Joskus ihan säikähdän, kun auto ajaakin pihaan jo heti viideltä,
niin tottunut olen siihen, että aina venähtää kotiin tulo.
Onneksi Kuopus soitti keskellä viikkoa niin tuli juteltua jonkun muunkin kanssa
kuin noiden elukoitten.
En vaan saa aikaiseksi ilman syytä lähteä "kylille" ja niitä syitäkin yritän välttää.


Vaikka se lähteminen on tosi vaikeaa, yritän kuitenkin haalia joitakin menoja.
Nyt pakkailen tavaroitani ja lähden loppuviikoksi Espooseen, Pojan perheen luo.
Ensin autolla vajaat kaksi tuntia, sitten junalla 4,5 tuntia ja sitten kaiken matkarasituksen
pyyhkii pois pikku Prinsessan iloinen huudahdus: Mummo!
Ensi viikoksi olen sopinut jo Tytön perheen luo yökylään menon.
Kun sovin menot, niin niistä on sitten vaikeampi luistaa ja tulee sitten lähdettyä.
Ja kun vaan saa aikaiseksi lähteä, niin onhan se piristävää, kun saa muuta ajateltavaa.
Reissun jälkeen olen silti väsynyt, olenhan niin tottunut olemaan paljon yksin,
että jo toisten kanssa seurustelu väsyttää.
Mutta ilman noita etukäteen sovittuja menoja, erakoituisin.
Pikkukissa ei välittänyt, vaikka kasasin vaatteitani sängylle,
Koira kulki huolestuneena ympäriinsä, vaistosi matkalaukun esilleoton 
tarkoittavan matkalle lähtöäni. Ikävähän noita tulee.




10 kommenttia:

  1. Mukavaa ja oikein rentouttavaa viikonloppua.
    ihana tapaaminen,prinsessan perheen kanssa.:)

    -justiina

    VastaaPoista
  2. Varmasti viikko Pikku Prinsessan luona korvaa lähtemisen vaikeuden. On sinulla melkoinen lääkearsenaali. Paljon pitää muistaa, kun pakkaa tavaroita reissua varten.
    Joskus on ollut aika, kun olisin suorastaan kadehtinut tuota nykyistä elämäntilannettasi. Kun ei vessaankaan saanut mennä yksin, vaan piti ottaa taapero mukaan.
    Tuo lähtemisen vaikeus on tullut tutuksi minullekin iän myötä. Kalenterin olen ahtanut täyteen menemisiä, vaikka toisinaan panikoin jotain kotoa lähtemistä. Mutta kotiin palaamisen riemu jo puoltaa lähtemistä. Myös meillä koirat koirat reagoivat matkalaukkuihin.
    Toivon mummolle ja Pikku Prinsessalle antoisia yhdessäolon hetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, matka oli mukava. Koira oli todellakin haltioissaan kun tulin kotiin, kissakin kävi puskemassa ohikulkiessaan.

      Poista
  3. Mukavaa reissua! Hieno juttu, että sinulla on jokin tavote. Kotiin jumittuu tosi helposti ja lähteminen on aina vaan vaikeampaa.
    Sinähän voisit alkaa pitää kotona kässäklubia tai kahvitteluseuraa? :)
    On sinulla aikamoinen matkustaminen Espooseen. Matkustaminenkin on minusta jotenkin rasittavaa. Näet kuitenkin mummin murut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asun niin syrjässä, 30 km kuntakeskukseen, 25 km lähimpään kylään, että tänne ei varmaan kukaan viitsisi tulla. Pitäisi itse aina lähteä tuonne ihmisten ilmoille. Paluumatkalla tuntuu aina rasittavammalta, kun juna tulee pääteasemalle ja itse pitää lähteä vielä ajamaan lähes kaksi tuntia.

      Poista
  4. Ihanaa reissua sinulle, tulet tänne meidän nurkille!
    Itse pakkaan laukun illalla, koska huomenna lähdemme pojan kanssa Karkkilaan ystäväperheen luokse.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  5. Mukavaa ja piristävää reissua! Siinä näkee varmaan vähän vähemmän lumisia seutuja. Ja oioi ne mummon mussukat.
    Minua ainakin piristi reissu, tietty sulla jää kotiin sinne joita tulee ikävä. Tänään tuli just mieleen, että jos oon kotona koko ajan, en näe ketään ihmisiä, en puhu kellekään en edes kuule kenenkään puhetta. Jos ei ois tv;tä tai sosiaalista mediaa, kuinka pitkään kestäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, minulla tuo Mies sentäs käy yön seudun kotona, onneksi saa edes jonkun kanssa jutella.

      Poista