Käsi kädessä

Eilen kirjoitin, että yritän suhtautua asioihin enemmän positiivisella asenteella.

Olen pitkään ollut alavireisissä tunnelmissa ja tiedän kokemuksesta, 

että jos en saa suuntaa muutettua, niin masennus valtaa mielialaa.

Mittauksista tiedän, että myös verensokerini on koholla.

Nämä kaksi; masennus ja korkea verensokeri, ovat minulla sellainen käsi kädessä juttu,

että kun on alavireinen olo, en jaksa pitää huolta syömisistäni, liikkumisesta, unesta

ja se huonontaa verensokeriarvoja. Ja sitten kun verensokeriarvot ovat korkealla,

ei jaksa liikkua, ei syödä kunnolla, ei pitää huolta itsestään ja se saa olon tuntumaan

alavireiseltä, kaikki tuntuu olevan huonosti, mikään ei kiinnosta.

Ehkä kalliit diabeteslääkkeeni alkavat menettää jo tehoansa.

Unohtelen asioita, en jaksa keskittyä, en innostua mistään. 

Olen ärtynyt, hermostun helposti.

Näin omissa oloissani, muiden seurassa jaksan vielä tsempata,

joka taas kostautuu väsymyksenä.

Luin jostain, että kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen lisäisi onnen tunnetta

ja pitäisi masennuksen loitolla.

Olen yrittänyt iltaisin miettiä päivän kiitollisuusaiheita,

onhan niitä; puoliso, lapset, lapsenlapset.

Kaikki masennuksen kokeneet tietävät, ettei tällainen auta,

pitäisi olla konkreettisempia askelia kiitollisuuden saralla,

esim. tänään nousin ylös aikaisin ja keitin puuron

tai tänään sain vihdoinkin pääteltyä neuleeni.

Sain eilen myös leikattua Koiran tassukarvat ja kynnet.

Ehkä tänään saan käytyä apteekissa.