keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Käsi kädessä



Eilen kirjoitin, että yritän suhtautua asioihin enemmän positiivisella asenteella.
Olen pitkään ollut alavireisissä tunnelmissa ja tiedän kokemuksesta, 
että jos en saa suuntaa muutettua, niin masennus valtaa mielialaa.


Mittauksista tiedän, että myös verensokerini on koholla.
Nämä kaksi; masennus ja korkea verensokeri, ovat minulla sellainen käsi kädessä juttu,
että kun on alavireinen olo, en jaksa pitää huolta syömisistäni, liikkumisesta, unesta
ja se huonontaa verensokeriarvoja. Ja sitten kun verensokeriarvot ovat korkealla,
ei jaksa liikkua, ei syödä kunnolla, ei pitää huolta itsestään ja se saa olon tuntumaan
alavireiseltä, kaikki tuntuu olevan huonosti, mikään ei kiinnosta.
Ehkä kalliit diabeteslääkkeeni alkavat menettää jo tehoansa.


Unohtelen asioita, en jaksa keskittyä, en innostua mistään. 
Olen ärtynyt, hermostun helposti.
Näin omissa oloissani, muiden seurassa jaksan vielä tsempata,
joka taas kostautuu väsymyksenä.


Luin jostain, että kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen lisäisi onnen tunnetta
ja pitäisi masennuksen loitolla.
Olen yrittänyt iltaisin miettiä päivän kiitollisuusaiheita,
onhan niitä; puoliso, lapset, lapsenlapset.
Kaikki masennuksen kokeneet tietävät, ettei tällainen auta,
pitäisi olla konkreettisempia askelia kiitollisuuden saralla,
esim. tänään nousin ylös aikaisin ja keitin puuron
tai tänään sain vihdoinkin pääteltyä neuleeni.
Sain eilen myös leikattua Koiran tassukarvat ja kynnet.
Ehkä tänään saan käytyä apteekissa.




18 kommenttia:

  1. Nuo ovat kurjia oravanpyöriä. Voi, kumpa voisin auttaa! *halaa* Toivottavasti löydät jokaisesta päivästä jonkun konkreettisen mukavan asian, joka piristäisi. Voimia <3 Ihania kuvia karvaisista ystävistäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on noi karvaiset ystävät ilonani ja seuranani päivittäin.

      Poista
  2. Eiliseen kirjoitukseesi: täällä satoi eilen vettä ja oli harmaata ja sumuista. Meilläkin on pudonnut kohta kaikki lumet katolta. Mitä tulee tuohon alaviereisyyteen ja masennukseen, niin tuttua on minullekin ...toisaalta jos vaan saa aloitettua jonkun kiinnostavan jutun, niin piristyy...mutta mutta masentuneena se aloittaminen on vaikeinta, kun ei mikään kiinnosta... Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli yölläkin satanut melkoisesti lunta ja nyt pyryttää.
      Niinpä, kun vain sais aloitettua jonkun kivan jutun joka veisi mukanaan ajatukset muualle. Se aloittaminen vaan on niin vaikeaa.

      Poista
  3. On niin helppo ymmärtää tuon kurjan kierteen synty. Ihminen on psykologinen-fyysinen-sosiaalinen kokonaisuus. Häikkä yhdessä noista osa-alueista ruokkii häiriöiden syntymistä muihinkin osa-alueisiin. Ei siinä auta positiivinen ajattelu, eikä kiitollisuuspäiväkirja, kun mieli on maassa. Tiedän sen itsestäni, etten väkisin piristy, kun joku asia surettaa. Aivan turha sillä hetkellä on kenenkään tulla sanomaan, kuinka hyvin asiani loppujen lopuksi ovat. Ihmiset ovat fiksuja. Kyllä he murheenkin keskellä oivaltavat ne hyvät asiat. Ne eivät vaan silloin ole päälimmäisenä mielessä. Olet ajatuksissani. Voin vain toivoa, että olotilasi kääntyy parempaan päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hyvin ymmärsit tuon, että vaikka sitä ymmärtää, että hyviä asioita on paljon, niin kun mieli maassa, niin ne ikävät asiat vievät mukanaan.

      Poista
  4. tämäkin kutsumaton vieras hyvin tuttu.
    Tämä sinun blogisi on antanut minulle mielettömästi voimia...niin paljon että olen tekemässä itsellenikin blogia.
    Olen lukenut blogisi ,useita kertoja läp ,selviytymis tarinoitasi ja miten suorasanaisesti kerrot ne.
    Iso virtuaali HALAUS!! -blogistasi:)
    ...kyllä se aurinko paistaa meille "risukasaankin",päivä kerrallaan!
    Olithan tehnyt jo...paljon mukavia ja hyviä asioita yhdelle päivälle:)
    ja tuo viimeinen kuva ON NIIN IHANA!!!!
    Otsiko käsikädessä:) kissa menee omaa tietä,koira omaa tietä:)
    ja silti ovat "käsi kädessä" (kun aina verrataan ,paria on kuin kissa ja koira riitaisia,)
    oikein hyvää vointia sinulle mummo
    ja kiitos "vertaistuestasi,näin virtuaalisesti"

    -justiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, jos olet saanut kirjoituksistani voimia. Meillä kissa ja koira ovat hyviä ystäviä, tai kuin sisaruksia, välillä kisataan, kinastellaan ja sitten nukutaan vierekkäin. Toinen odottaa toista ulos. Ilmoittelehan sitten blogistasi, niin pääsen seuraamaan.

      Poista
  5. Ymmärrän täysin tuntemuksesi. Voimahaleja ❤️

    VastaaPoista
  6. Voi kun paistais aurinko joskus lumikasaankin. Alavireistä on täälläkin, klo 22 jälkeen lapioin katolta tippuneita lumia, etteivät tulis sisälle ja heräsin jo klo 3 jälkeen taas. Varmaan tää keli (lumi) ahdistaa, vaikka toiset masentuu keväällä kun aurinko alkaa paistaa.
    Siellä sulla on nuo ihanat lemmikit apuna ja mies. Et ole yksin.
    Kun kävin reissussa, niin tuntui siellä paljon paremmalta (oli paljon muita ihmisiä ympärillä), mut taas täällä hukkuu lumeen.
    Ihan pelkkä kaupassakäyntikin voi helpottaa. Toivottavasti pääset käymään siellä apteekissa ja vähän jotain valoisampaa näkymää saada. Toivottavasti saat sokrut tasaantumaan.
    Olen tässä katsellut paljon youtubevideoita kalenterituunailuista, siellä on jollain niissä ollut kiitollisuus sivut kalentereissaan(bujoissa). En ole vielä koettenut kirjoittaa ylös mistä olen kiitollinen, olen vaan miettinyt illalla, että kiitos kun pääsen omaan sänkyyn ja aamulla kiitän kun olen herännyt.Mut olis paljon muitakin aiheita.
    Haleja minultakin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lumen paljous on ahdistavaa. Sitä jo odotti, että maaliskuussa helpottaisi, mutta lisää vain tulee, tänäänkin. Voimia sinullekin,
      kyllä se aurinko jossain vaiheessa aloittaa lämmittää ja sulattaa lumia, meilläkin.

      Poista
  7. Puolet -ainakin- masennuksesta on pois kun sen on näpytellyt koneen uumeniin, huomaatko? Muistelehan jotakin kivaa tapahtumaa lapsuudesta ja näpyttele se koneeseen, pian huomaat, että alkaa hymyilyttää. Vakavasti: masennus on ikävä seuralainen. Tsemmpiä sinne "hankelaan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä asian avaaminen helpottaa. Keskivaikean ja vaikean masennusjaksot kokeneena voin sanoa ettei selviäminen niistä ollut helppoa. Riski uudelleen sairastumiseen on suuri.

      Poista
  8. Voi kurja tuota mielialaa! Kun nyt alkaisi kunnon kevät auringonpaisteineen niin siitä saisi virtaa! Toivon sulle sitä!🌞

    VastaaPoista
  9. Tunnistan itseni noista alavireisyyden kuvauksistasi hyvin.
    Itselläni alkoi tämä haluttomuus ja innostumattomuus vaihdevuosien alettua.
    Minäkin unohtelen, en oikein pysty keskittymään.
    Tuntuu, että jokin kärki energisyydestä olisi viilattu pois.
    Sen verran minulla eroaa sinun tuntemuksistasi, että itsekseni minulla on ihan mukavaa usein, mutta en jaksaisi millään mitään sosiaalista kanssakäymistä muiden kanssa niinä päivinä kun olen kuin tönkkösuolattu silli. :)
    Ja todellakaan tsempit eivät auta päiviiin, kun aamusta jo jää makoilemaan ja tuijottelemaan kattoon, eikä oikein lähde millään kulkemaan.Minulla ei ole mitään fyysistä sairautta, mutta joku ihme "tympeys" riivaa usein.Kaikki tuntuu raskaalta ja mielenkiinnottomalta.Suunnittelee ja haluaisi alkaa, mutta sitten ei ole alkajaksi kuitenkaan.Onneksi on mukaviakin hetkiä kuitenkin ja niiden vuoksi en ole vielä ihan kauhean huolissani.Kesää odotan kuin kuuta nousevaa, se on piristänyt aina.Jospa sinullakin olo helpottuisi sitten?
    Toivottavasti saat sokerit kohdilleen.
    Pieniä ilon ja onnen hetaleita lähettelen täältä sinnepäin, niilläkin pärjää eteenpäin? :) <3

    VastaaPoista
  10. Kiitos onnen hetaleista, kaikki tulee tarpeeseen. Hyvin kuvasit tätä oloa.

    VastaaPoista