tiistai 20. maaliskuuta 2018

Musiikki, toivepostaus


Hei jaa, tää hetki pieni on, nyt täytä malja elon sekä juo. 
Ken joskus onnen saavuttaa se kestää saisi hetken ikuisen. 
Elämältä milloin paljon halutaan, hetki kallis olla voi. 
Hei jaa, tää hetki on pieni hetki elämän.


Muistan, kun nuorena perunapellolla päivän perunoiden keräämisestä väsyneenä hoilotin tätä laulua.
Isä lauloi vanhoja iskelmiä ja meillä oli vanha gramofoni ja siihen levyjä aitassa
ja soitimme niitä lapsena. Osaan vieläkin Kuningaskobran sanat.
En ole koskaan ollut hyvä laulamaan, enkä osaa soittaa mitään instrumenttia,
mutta laulan, monesti hieman dramatisoiden.
Olen aina kadehtinut niitä, jotka osaavat soittaa.
Kuopus yllätti aikoinaan pyrkimällä yläasteelle musiikkiluokalle ja pääsemällä sinne.
Hänellä oli bändikin jonkin aikaa ja saivat Popmuusikoiltakin tunnustuksen.
Edelleenkin hän soittaa kitaraa omaksi ilokseen, muttei suostu esiintymään meille
paitsi veljensä häissä säesti kaasoa.
Tyttökin osaa soittaa pianoa. Perineet taidon varmaankin isältään,
itse en osaa edes sitä Kissan polkkaa pianolla.


Lasten lauluja laulan lastenlasten kanssa, he eivät välitä vaikka mummo ei 
pysy aina nuotilleen mukana.  Onneksi edelleenkin osa lauluista on tuttuja 
sekä mummolle että pikkuisille.
Minulla on hieman alentunut kuulo puhetaajuudella ja en siedä taustamelua,
vaan nautin mielummin kotonakin ollessani hiljaisuudesta.
Monessa paikassa soiva taustamusiikki tai häly vaikeuttaa kuulemistani.
 Automatkoilla kuuntelen kuitenkin musiikkia radiosta sekä cd-levyiltä,
sen verran vanhanaikainen olen, etten mitään suoratoistopalveluita käytä.
Käymme myös muutaman kerran vuodessa keikoilla.
Enemmänkin kävisin, jos olisi rahaa ja keikkoja lähempänä.

Musiikin kuuntelussa minulle tärkeintä on varmaankin sanat.
Siksi tykkäänkin eniten suomalaisesta musiikista.
Yhteen aikaan kuuntelin paljon Mikael Gabrielia , Chisua ja Apulantaa,
mutta jos pitäisi valita vain yksi, niin se olisi Juice.


Ja Juicelta Syksyn Sävel.
Taisin olla silloin lukiossa, kun levy ilmestyi ja kolahti heti.
Pieni erikoisuus, jonka mielelläni kerron, on se, että olen tanssinut Juicen kanssa.
Edelleenkin tykkään Juicen levyistä ja niiden nerokkaista sanoituksista.

  
 Myös paikalliset bändit ovat kuuntelemisen arvoisia;
Masa Mainds, Huojuva Lato ja aikoinaan Folkswagen.
Näillä kaikilla on juuri ne sanat, jotka saavat kuuntelemaan.
Niin ja tietenkin Alangon veljesten monet kokoonpanot.
Minulla oli kunnia päästä veljesten äidin 50 v taiteilijajuhlaan työni kautta
ja siellä Ilkka ja Ismo esittivät akustisesti Kun Suomi putos puusta
ja se oli kyllä koskettava esitys. 
Käymme myös kesäisin Lieksan Waskiviikon konserteissa ja oheistapahtumissa, Osuuskaupparockissa
sekä Parasta ennen ja nyt -tapahtumassa,
paikallisia tapahtumia kannattaen.
Aiemmin käytiin Ilosaarirockin Sulo-klubilla. Nykyisin ollaan lapsenvahteina rokkiviikonlopun ajan.


Sitten nämä lempparini.
Alice Cooperia kuuntelin jo nuorena, Queen tuli vasta myöhemmin.
Kun kuuntelee autossa täysillä Poisonia tai I want it all'ia,
niin saattaapa nopeusrajoitus hieman ylittyä.


 Oopperaan olen päässyt aivan liian harvoin, silti Toscan olen nähnyt
kolme kertaa. Koskettava ja mahtavia musiikki- ja laulukohtauksia.
Sitä dramatiikkaa.
Eli mistä musiikista tykkään ja miksi?
Tätä kysyttiin, kun kyselin teiltä toiveita postauksiin.



Kaikesta ylläolevasta päätellen voisi sanoa, että tykkään monesta,
etenkin kotimaisesta, mutten niinkään iskelmä-/tanssimusiikista.
Suomipop /-rock lienee paras määritelmä, lisäksi nuo poikkeukset.
Ja miksi näin, kuten aiemmin mainitsin, niin sanoitukset,
ne koskettavat.
Mutta jos rahaa olisi enemmän ja mahdollisuuksia, niin 
haluaisin käydä jossakin sotilassoittokunnan esiintymisessä,
Oopperan kummitusta katsomassa ja kuuntelemassa
sekä enemmän konserteissa,
jalat väsyvät jo nykyisin keikoilla seisomisesta.



20 kommenttia:

  1. Hyvää musiikkia, kelpaa minullekin! oikein aurinkoista tiistaipäivää ♥

    VastaaPoista
  2. Meillä kuunnellaan paljon musiikkia ja itse olen kaikki ruokainen. Nuorempana äidin kanssa laulettiin joistain laulukirjoista ja monet nostalgiset sanoitukset ovat kyllä hyvässä muistissa. Hyvää musaa sinullakin siis, ja mukavaa tiistaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet aikoinaan koulussa opitut sanat ovat edelleenkin pysyneet mielessä. Silloin kouluissakin laulettiin paljon. Kuulin jostain,että laulaminen olisi hyväksi ikäihmisillekin (minullekin), auttaa pitämään äänen parempana. Mukavaa tiistaita sinullekin!

      Poista
  3. Kiitos mukavasta postauksesta. Olipa ihana kysymys joltakin lukijaltasi. Vastauksesi teki sinut taas hieman tutummaksi.
    Minulle kelpaisivat nuo oopperassa käynnit myös. Ei vaan tule usein lähdettyä. Pitkillä lentomatkoilla kuuntelen kuulokkeista eniten oopperamusiikkia. Käytän espanjankielistä musiikkia apuna takkuavissa kieliopinnoissani.
    Hyvää tiistain jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku Prinsessakin laulaa englanniksi, omalla englannin kielellään, itse oppinut kuulemma. Mutta tosiasiassa, kieltä voi opiskella laulujenkin kautta. Mukavaa tiistaita sinullekin!

      Poista
  4. Oi, monta minunkin suosikkia seassa. :) Juice ja Alangon veljekset etenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, vaikka meillä taitaa olla melkoinen ikäero. Juice on ajaton ja Alangon veljekset tosi lahjakkaita.

      Poista
  5. Olipa hyvä ja monipuolinen kattaus!
    Mukavaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
  6. Sieltä löytyi monta omaakin suosikkia:) Ihana kun on niin paljon erilaista musiikkia jokaiselle löytyy varmasti jotakin mieleistä! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti jokainen löytää mieleisensä. Mukavaa tiistai-iltaa sinullekin!

      Poista
  7. Enää en oikein osaa sanoa, että kuka olisi lempi artistini, nykyään on vain hyviä lauluja.
    Ihanaa tiistai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään enemmän aina yksittäisistä kappaleista vähän mielialankin mukaan.

      Poista
  8. onneksi musaa on monenlaista.on sitä vaan tullut vanhaksi.hurriganes aloitti kun olin nuori.teinikonvassa esiintyivät kun meidän luokan tytöt pitivät fanklubia.eivät halua muistella sitä.nyt lapsenlapsi tykkää kuunnella hurrikaa kuten enonsakin.mieliala määrää minulla musiikin lajin.välillä kovaa rokkia joskus poppia ja joskus vaikka rölliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurriganes on minullekin tuttu nuoruudesta. Oli Kirka ja Sammy Babitzin sekä Pelle Miljoonakin. Dannysta en niinkään tykännyt. Mielialan mukaan itsekin nykyään kuuntelen.

      Poista
  9. Kirjotin tänne eilen kilsan pitusen jutun, mut se katos avaruuteen...
    Kaikissa musiikkilajeissa on hyviä juttuja, vaikka ne ei oiskaan lemppareita. Klassisen kanssa on kiva mennä vaikka lenkille korvanapit korvissa. Se rentouttaa kivasti.
    Sotilasmusiikki on ilman muuta hieno juttu. Ens kesänä on taas Hamina- tattoo, sinne siis?
    Osasin muuten melodian tosta alkurallattelusta ihan heittämällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu siullekin?! Kyllä kaikissa tosiaankin on hyviä puolia. Ja kaikkeenhan pitää tutustuu.

      Poista
  10. Monta tuttua löytyi. Itse kuuntelen mielelläni suomalaista tanssimusiikkia ja sitten klassista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kun en osaa tanssia kunnolla niin tanssimusiikki on jäänyt vähemmälle.

      Poista