Näytetään tekstit, joissa on tunniste 7 veljestä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 7 veljestä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Tuplalapaset



Kyllä hommat hoituu, kun on näin suloinen apulainen.


 Muutamassa blogissa on ollut tuplalapaset ja Vävykin käytti sellaisia viimeksi nähdessämme.
Niinpä minäkin päätin kokeilla.  Ensin tein varren paksummasta langasta, 7 veljestä Polaris.
Sitten neuloin lapaset ohuemmalla Extra Fine Merino-langalla.


"Aluslapasen" teon jälkeen poimin silmukat varresta ja tein Polaris-langasta päällislapasen.
 


 Yllättävän helppoa oli neuloa näin.  
Seuraavat teen kuitenkin niin, että lapasista tulisi molemminpuolin pidettävät.


Lapasista tuli lämpimät.
Pikku apulainenkin väsähti kesken peukalon neulomisen.


keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Paluu itsenäisyyspäivään



Tämän kirjoituksen piti ilmestyä jo alkuillasta, mutta telkkarista tuli Paluu Linnan juhliin ja se kestikin puolitoistatuntia ja "unohduin" sitä tuijottamaan.  Eilen itsenäisyyspäivänä leivoin perinteisesti pipareita,
 kirjoitin joulukortteja ja katsoimme Linnan juhlat.  



 Tuntematon sotilaskin tuli "kuunneltua" pipareita tehdessä. Mies oli kuumeessa ja lepäili sitten sohvalla elokuvaa katsellen.  Olenkin nyt saanut tehdä lumitöitä ihan urakalla, kun joka päivä on satanut lisää ja Mies potilaana.


 Nyt tein myös piparipullia.  Ja sain kun sainkin piparit kestämään pullan päällä, viime vuonna ne valuivat toiselle laidalle.  Harvinaista oli myös aidon kynttilän polttaminen pöydällä.


Saimme Tytön ja Vävyn antamasta joulukalenterista sinivalkoisen kynttilän ja polttelin sitä sitten leipoessani.  Kissat villiintyivät illalla taas keskenään kisailemaan, kun kovan pakkasen, -25,  takia eivät lähteneet ulos, kynttiläkin piti sitten sammuttaa turvallisuussyistä.   Olisi se aito liekki kyllä kauniimpi kuin led-kynttilä.


Tänä aamuna posti toi arvontapalkintoni, jonka voitin Inspiration 
blogin arvonnassa.  Ihanan pitkä violetin värinen kaulakoru ja metallia ja nahkaa oleva rannekoru.  Juuri minun tyyliini sopivat molemmat.  Eikä Koirakaan jäänyt ilman palkintoa.  Haistoi oman pussinsa ja istui ja odotti lahjaansa.  Kiitos Viltsu!

 

Linnan juhlia katsoessa tuli taas yhdet villasukat valmiiksi, jämälankakeristä nämäkin, erilaisia 7 veljestä sukkalankoja ja kokoa 42.


Joulukalenterivaihdosta tuli itsenäisyyspäiväksi aitoja, alkuperäisiä hapankorppuja.  Olivat muuten hyviä glögin kanssa.  Tänä aamuna paketista paljastui tarpeelliset lahjat sekä mummolle että mummon pikku Prinsessalle.  Taas kerran, kiitos Neuleita siniseltä sohvalta Emännälle!







keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Tavoitteiden toteutuminen marraskuussa 2016


Sukkia on valmistunut viime aikoina tiheään tahtiin.  Tätä menoa olen vuoden loppuun mennessä kuluttanut kaikki sukkalangat, jos ei vaan uusia tule ostettua.  Nämä jämälankasukat tein itselleni, koko 38, Novitan 7 veljestä kampanjalankoja.


Mitähän sitä kertoisi muista tavoitteista? Tavoite 1 eli elintapojeni parantamiseen pitäisi panostaa jatkossakin vähän paremmin.  Tavoite -12 kg tuli täyteen, toivottavasti ei joulukuussa tule takapakkia.
Paastoverensokerikin oli aamulla 6,6 eli ihan ok minun aikaisempiin arvoihin verrattaessa.
Silti, marraskuussa on syöty joulutorttuja, joulusuklaita ja herkuteltu vähän liikaa muutenkin. Olen sitten huonolla omalla tunnolla karsinut toisena päivänä syömisiä. Se ei ole hyvä tapa se.  Pitäisi tarkemmin pitää kunnollinen ruokailurytmi, jotta nälkäisenä ei tulisi sitten ahdettua sitä mitä jääkaapista löytyy nopeesti.  
Korjattavaa siis löytyy edelleenkin.


Säästötavoite eli tavoite 2 on pikkuhiljaa iskostunut mieleeni.  50 euroa menee kuukausittain "maltilliseen" rahastoon säästöön ja olen onnistunut karsimaan turhia ostoksia.
Tässäkin kuussa olen monta askartelua tehnyt vain niistä tarvikkeista mitä kotoa löytyy enkä ole ostanut uusia.   Toisaalta tässä kuussa olen jo ostellut joululahjoja, joten rahaakin on mennyt. Silti plussalla pysytty.


Ylläolevat sukat, kokoa 46, lankana kerän loppuja 7 veljestä kampanjalankoja.


Nämäkin vihreäsävyiset ovat kokoa 46, langat 7 veljestä, ostettu jo kesällä tarjouksesta.  
Nyt sain aikaiseksi jotain tehdäkin niistä.


Siinäpä se marraskuun lankalaihis tulos eli nettokulutus 450 g/900m.  Ostoina on punainen ja harmaa lanka tonttumyssyihin ja tonttutöppösiin., nekin kulutettu nyt. Ensi vuonna otankin uuden haasteen eli Vuosi väriterapiaa, Sirpukan solmuissa -blogin Miran ideoimana. 


Joulukuu menee varmaan joulutohinoissa eli lankalaihis ja tavoitteet kuitataan nyt loppuun tältä vuodelta. Paljon jäi vielä opettelemista, mutta paljon olen aikaiseksikin saanut.  


maanantai 21. marraskuuta 2016

Tonttutöppöset






Neuloin jokin aika sitten tonttulakin joulunpunaisesta ja harmaasta langoista ja kuten jo aiemmin olen kertonut, niin minulla on aina tarve kuluttaa lankakerät mahdollisimman loppuun.  Niinpä neuloin tällaiset pienet sukkatöppöset pikku Prinsessalle.  Laitoin niihin vielä kulkuset nilkkoihin, jotta niitä olisi hauskempi pitää mummolassa, jossa on kylmät lattiat. 




Loppukeristä neuloin vielä toisen tonttulakin, jos edellinen vaikka unohtuu sinne kotiin joululomalle lähtiessä.  Nyt ei sitten jäänytkään enää kuin ihan pienen pieni "nöttönen" punaista lankaa jäljelle.
Nyt voin sitten palata taas sukan kutomisen pariin.


keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Leppoisaa talvipäivää



 Tänä aamuna nukuttiin pitkään.  Ei ollut kiirettä.  Tänään ohjelmassa vain uunin lämmitystä ja pyykin pesua.  Reilu viikko olikin hulinaa, ensin itse reissussa Tytön kanssa, sitten pikku Prinsessa ja Poika yökylässä ja sitten isänpäiväreissu ja sen jälkeen Kuopus yökylässä.  Nyt muutama päivä ns. normaalia kotielämää ja sitten taas sunnuntaina lähden reissuun.  Ja kaikesta tästä huolimatta valitan välillä, että haluaisin jotain tekemistä ;)


 Nyt kyllä tuntuu, että on välillä ihan hyvä, kun sitä "tekemistä" ei ole ja saa olla välillä ihan yksin kotona.  Tai yksin ja yksin, onhan täällä kolme kaveria.   Nekin kyllä tuntuvat tänään kaipaavan lepoa ja rauhaa.  Kuten kuvistakin näkee, Koira katseli vähän vaivautuneena, että eikö sitä saa rauhassa ottaa päiväunia.  Kissa taas päivysti lintulautaa sohvan selkänojalla istuen ja sekin tuntui viestittävän, että mene jo muualle.


Pikkukissan löysin leikkimästä rapisevalla perhoslelullaan ja sekin keskeytti leikkinsä ja jatkoi vasta sitten, kun poistuin paikalta.  Ehkä nekin ovat tottuneet rauhallisiin päiviin ja säännölliseen rytmiin niin, että viime päivien touhut ovat saaneet nekin kaipaamaan vaan "olemista".
No, onneksi olen kuitenkin jotain omaakin saanut välillä tehtyä.  Jämälangoista tehdyt villasukat valmistuivat eilisiltana, kokoa 42 tällä kertaa.  Tuo 42-43 lienee aika tavallinen miesten sukan koko, joten teen aina välillä sen kokoisia, jotka sitten voin vaikkapa lahjoittaa johonkin.  Toisaalta ne ovat aikalailla meidänkin miesväelle sopivia, joskin Kuopus erottuu joukosta 46 koollaan.
Minulla on jokin ihme tarve kuluttaa lankakerät loppuun, joten nyt työn alla on toinen neulottu tonttumyssy, jotta saan joulun punaisen ja harmaan lankojen loput käytettyä.  Pitäisiköhän ottaa tavoitteeksi, että sukkalangat on kulutettu vuoden loppuun mennessä.  Sitten olisikin ihanaa odottaa kevään uusia värisävyjä.
Mukavan leppoisaa keskiviikkoa!




perjantai 11. marraskuuta 2016

Neulottu tonttulakki


 Perjantaiaamu valkeni lumisena ja oli kesä tai talvi, niin meidän vakio-ohjelma aamupuuron jälkeen on postin haku.  Pikku Prinsessa haluaa välttämättä taluttaa Koiraa ja Koira kulkee kiltisti hihnassa, vaikka on tottunutkin kanssani vapaana liikkumaan



 Vaikka oli valoisaa, piti pikku Prinsessan saada otsalamppu mukaansa.  Se oli niin uutta ja kivaa.  
Koiran kaulapannassa oleva lamppukin sai uuden nimityksen, kaulavalo.



 Postinhakureissun jälkeen kävimme katsomassa millainen ranta on talvella.  Hyvin muisti pikku Prinsessa kesäisen veneretken.   Olen hämmästellyt, miten hyvä muisti kaksivuotiaallakin jo on.  Monessa suhteessa parempi kuin mummolla.



 Lounaaksi tein nokkoskeittoa, koska tiedän Pojan perheen suosivan kasvisruokia.  Nokkoskeitto onnistui hyvin ja pikku Prinsessakin pyysi jopa lisää.  Taisi maistua.



Pitkin päivää piti lukea kirjoja,  Mummolan Pupu Tupunat olivat taas mielenkiintoisia.  Pikku Prinsessa on pienestä saakka tykännyt lukemisesta, "lukee" paljon myös itsekin. 


 Eilen illalla sain valmiiksi Koukuttamon ohjeella tekemäni tonttuhatun ja ennätin sen illan aikana vielä viimeistelemään ja ompelemaan kulkusen lakkiin.


 Tonttulakki on neulottu Novitan Nordic Wool -langasta ja soveltuu siten ulkokäyttöönkin vaikkapa kypärämyssyn kaverina.  Ohjeesta poiketen neuloin joustinneuletta reilusti, joten kaksinkertaisena se suojaa korvia paremmin.


 Malli vaan ei malttanut pysytellä pakoillaan kuvausta varten vaan hyppi ja pomppi paikasta toiseen.
Kulkusen kilinä oli hauskaa.  Tonttuhattu päässä leikimme sitten piirileikkejä ja tanssimme,  mummokin sai hyötyliikuntaa! 



torstai 3. marraskuuta 2016

Ilta ja aamu puuhailuja



Tänä aamuna oli taas rauhallinen, hidas aamulenkki.  Koirallakaan ei ollut mihinkään kiire, se pysähtyi aina välillä haistelemaan ja odottamaan, kun otin kuvia.  Pikkukissa seurasi tapansa mukaan jonkin matkan päästä meitä, välillä kierrellen metsän  kautta eteemme ja hyppäten tielle säikäyttäen Koiraa.



Kyllä jokaisessa vuodenajassa ja kuukaudessa on oma kauneutensa.  Pieni pakkanen ja hento lumi teki harmaan ruskeasta luonnosta karun kaunista.



 Viehätyin etenkin pakkasen puremista ruohotupsuista ja harmaan jäkälän peittämistä puista.



Puolukan varpujen kohdalla, mietin että poimisin niitä mukaani, kädet kohmeessa kuitenkin päätin ikuistaa ne vain kuvaan.



Kaikkialla voi nähdä kauneutta, kun vain pysähtyy ja huomaa myös yksityiskohdat.  Olisi mukava joskus Helsingin reissullakin ajan kanssa päästä kiertelemään ja havainnoimaan kaupunkimaisemaa.



Illalla valmistuivat marraskuun ensimmäiset villasukat, lokakuun puolella jo aloitetut kahdesta jämälankakerästä kootut.  Illalla maistelimme myös tämän syksyn ensimmäisiä joulutorttuja uudella vaniljaisella kirsikka-puolukkamarmeladilla.  Hyviä olivat.