torstai 1. syyskuuta 2016

Vieläkö on kesää jäljellä



Syksy aina yllättää minut.  Vaikka kuinka lehdet ovat jo kellastuneet ja  yöt ovat kylmiä, niin silti ajattelen olevan vielä kesäaikaa. Kesä meni taas niin nopeasti ohi, vaikka pitkä olikin.  Juhannukseen saakka valmistelin pihapiiriä ja kotia, sitten alkoi kesälomakausi, nuuorisoa tuli ja meni, sukulaisiakin ja ystäviä kävi kyläilemässä.
Kaupungista kotiin ajellessani, mietin sitä, mitä kaikkea kivaa tähänkin kesään mahtui.  Vaikka tuntuu, etten käy missään ja mitään ei tapahdu, niin onhan sitä kaikkea tapahtunut.
On ollut messuilua, kesäfestaria, Viipurin reissua, paikallista kesätapahtumaa, sukutapaamista , Helsingin reissua ja luostariretkeä..
On ollut pikku Prinsessan ja vähän isompien "kuninkaallisten" lomailua, saunomista ja uimista.
Ja paljon, paljon itikoita.


Mitäkä sitten tekisin toisin? Nauttisin enemmän.  Nauttisin siitä, että on kesä, hankkisin enemmän kukkia terassille, olisin enemmän läsnä lasteni ja lasten lasteni kanssa.  Ottaisin rennommin. Näin jälkikäteen ajatellen, pikku Prinsessan mummolassa lomailu yksin, rasitti minua ehkä siksi, että yritin olla liian täydellinen.  Täydellinen hoitaja.  En mummo.  Täydellinen hoitaja huolehtii terveellisestä ruokailusta, riittävästä levosta ja virikkeistä.  Mummo taas voi antaa vähän herkutella, nukkua päiväunet vaikkapa teltassa, syödä vain herkkuruokia ja katsoa yhdessä muumeja monta jaksoa, saunoa ja polskutella pesuvadissa.  Onneksi asian voi ensi kesänä tehdä toisin.  Pikku Prinsessakin on jo isompi ja lisäksi seurana pikkuinen serkku. 
Onneksi tulee uusi kesä!


4 kommenttia:

  1. Kesä meni liian nopsaan täälläkin. Voisko sanoa, että minulla on huono omatunto kun en jaksa olla lastenlasten kanssa enempää. Pitää vain lohdutta meitä kumpaakin, olemme sen kun pystymme, teemme kaikkemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lohduttavista sanoistasi, parhaamme teemme kumpikin.

      Poista
  2. Totta,kesä meni pikavauhtia!Minulla oli koko kesän jotenkin sitten kun-fiilis.Tuli stressattua työnhakua,pihatöitä,kotitöitä ja vaikka mitä sen sijaan, että olisi vain napannut hetkestä kiinni ja nauttinut.Onneks mukulat osaa sen homman ja toisaalta eivät kaipaakaan kummempia aktiviteetteja.Veikkaisin. että mökkireissu ja mummola-hetket oli parhaita.Mummot rulettaa:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Niin, pitäisi todellakin nauttia enemmän hetkestä.

      Poista