maanantai 7. syyskuuta 2015

Itse ommeltua


                                                

                                                      
Ompelin kolme tuttinauhaa, kun noita tarvikkeita oli vielä.  Nauhoja ei löytynytkään enempää, joten niitä pitänee hankkia, kun sattuu kivoja kohdalle.
Näissä on klipsit erilaisia, yksi sininen polka dot, yksi pöllökuvioinen ja yksi kirkas, jossa heijastelee kuvaajan profiili.
Joku varmaan ihmettelee, että mitä tämmöinen mummo tuttinauhoja tekee, mutta suvussa on aina pikkuisia ja etenkin Tyttö haluaa viedä äidiksi tulleille ystäville jotain erilaista kuin kaupasta ostetut.

Silloin, kun omat lapseni olivat pieniä, ei ollut näin paljon kivoja tarvikkeita.  Ompelin silloinkin paljon, mutta jotain todella käytännöllistä, vaatteita pääasiassa.  Teinpä jopa toppahaalareita lapsille.  Nyt on kiva kokeilla monenlaista, kun on tarvikkeita saatavilla netin kautta, vaikka asuisikin kaukana kaikesta.
Muistan senkin ajan, kun toin työmatkoiltani Helsingistä lapsille huppareita yms, joita ei silloin täältäpäin saanut.  Nyt  on ajat toiset.
Joskus se oli ehkä hyväksikin, kun kaikkea ei ollut saatavilla.  Tyydyttiin siihen mitä löytyi, äidinkin ompelemat colleget kelpasivat.        


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti