keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Imetyskaulakorut

 



Löysin netistä imetyskaulakorut etsiessäni virkkausideoita.
Imetyskorun tarkoituksena on antaa lapselle tutkittavaa
ja hipelöitävää imetys-/pulloruokintahetkiin.  Korun tutkiminen
rauhoittaa lasta ja antaa sormille puuhaa.  Renkaasta voi pitää kiinni ja palloja voi hypistellä.  Korut ovat kuitenkin koruja, ei leluja, joten niitä ei ole tarkoitettu suuhun tai annettavaksi lapselle leikittäväksi, vaikka ovat kestäväksi tehtykin.
Imetyskaulakorut sopivat myös erittäin hyvin ihan tavallisiksi kaulakoruiksi.
Nämä korut on tehty puuvillalangasta sekä käsittelemättömistä
puuhelmistä eli niistä mitä löytyi valmiina kotoa.  Puuhelmistä osa on päällystetty virkkaamalla.
Kuvittelin etukäteen, että virkkaaminen olisi hankalampaakin, mutta se onnistui yllättävän hyvin.  Tein ensin yli puolet virkkauksesta ilman helmeä, jonka jälkeen laitoin helmen "pussiin" ja jatkoin virkkaamista loppuun kavennellen.  Innostuin niin tästä päällystämisestä, että olen miettinyt jo mitä kaikkea muuta pientä voisi virkkaamalla päällystää. 

Olen yrittänyt etsiä ns. myrkytöntä turvallista puuvillalankaa, josta voisi huoletta tehdä vauvalle virkattuja leluja tms.  Ökö tex-merkki, jota moni pitää turvallisena, kertoo vain sen, että  myrkkyjäämät jäävät alle sovitun tason.  Pitäisi löytää luomupuuvillalanka, joka olisi jo viljelty luonnonmukaisilla lannotteilla, ei myrkytetty ja että se olisi poimittu käsin ja sitä ei olisi värjätty tai muuten käsitelty.  Tällaista en ole vielä löytänyt.  Maalaisjärjellä ajateltuna, jos käyttää samoja lankoja kuin vaatteisiin, niin ne pitäisi sopia myös vauvoille.  Vauvathan maistelevat kaikkea, hihan suuta, rättiä/sideharsoa, tyynyn kulmaa ja peiton nurkkaa, kaikkea satunnaisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti