torstai 12. huhtikuuta 2018

Virkattu matto




Oli muuten hankalaa saada juuri oikea värisävy kuvatuksi tähän violettiin mattoon.
Huomasin Tytön ja Vävyn luona kyläillessäni,
että aiemmin virkkaamani musta, suorakaiteen muotoinen matto, 
johon tein toisella kuteella reunat,
oli pesussa venynyt keskeltä ja reunakude taas kutistunut.
Ehdotin heille osittain jo virkkaamaani violettia mattoa.


Pyöreästä matosta tuli 67 cm halkaisijaltaan ja siinä on neljä kerrosta 
reunassa  kimallekudetta.
Toivottavasti nämä kutistuvat/venyvät pesussa samassa suhteessa.
Jos eivät, on reunasta helppo purkaa kimallekude pois.
Vaihteeksi oli kivaa virkata ainaisen sukan kudonnan sijaan.
Kevään tullen olen aina huomannut virkkaamisen valtaavan sijaa neulomiselta.
Käykö teille muille samoin?


16 kommenttia:

  1. En virkkaile enkä neulo mutta ihailen kyllä muiden aikaansaanoksia, tämäkin matto on hieno, sopisi kyllä meillekin!

    VastaaPoista
  2. Virkkaamiset on minulkii menossa. :) Se on kyllä kädelle ja hartioille rasittavampaa hommaa.

    VastaaPoista
  3. Kaunis matto. Virkata en oikein osaa Minä yleensä neulon vain talviaikaan. Kesällä on kaikkea muuta kivaa tekemistä. Paikalla ollessa yleensä luen.
    Aurinkoista torstaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä käsityöt kyllä selvästikin vähenee.

      Poista
  4. Kaunis matto just:) oikian värinen,meilläkin ois sille paikka;)
    ...eipä sitä tiiä vaikka oppisin minäkin virkkaamaan ja kutoman....yksi uusi työ kerrallaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, yksi uusi asia kerrallaan. Sitten virkkaus tai neulominen.

      Poista
  5. Minäkin tykkään alkaa virkata mattoja aina kevään tullen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä juttu kun talvella ei tule mattoja virkattua.

      Poista
  6. Ihana matto! :) Tuo kimallus reunoissa on hauska lisä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tarvittaessa voi purkaa poiskin. Mutta antaa pientä lisäsäväystä.

      Poista
  7. Kauniin maton olet virkannut. Virkkaaminen on tosiaan mielekkäämpää keväisin :)
    Ihanaa torstai-iltaa sinulle <3

    VastaaPoista
  8. Tuo on kiva! Minulla on sama matto olkkarissa 160 cm halkaisijaltaan ja vessassa pienempi.
    Upea tuo voimakas väri!

    VastaaPoista