Miten minusta tuli minä?

Tämäkin otsikko sai alkunsa, kun pyysin lukijoiltani

kysymyksiä ja jutun aiheita blogiini.

Koko alkukevään ja talven olen ollut hieman alamaissa ja yrittänyt
pitää itseni aktiivisena, jotten vaipuisi alakuloisuudesta masennukseen.
 Kiitos kaikille näistä ihanista jutun aiheista.
Ensinnäkin ne antoivat tekemistä ja toisaalta oli todella mielenkiintoista
miettiä omaa lapsuutta, nuoruutta ja elämäänsä yleensäkin.
Vielä muutama idea on onneksi jäljellä.
Kevään mittaan yritän toteuttaa viimeisetkin.
Ja eiköhän se mielialakin kohene kunhan tuo lumen tulo loppuu.

Mutta miten minusta tuli minä?
Sitä noiden lapsuus- - ja nuoruusmuisteluiden kautta hain.
Enkä löytänyt muuta syytä kuin perimä- ja ympäristötekijät.
Siinähän ne.
Ainut  asia mikä jo lapsesta alkaen oli minulle selvää,
oli monta lasta.  Se on onneksi toteutunut.
Ja vielä ylimääräisenä bonuksena olen päässyt mummoksi.
Välillä olen miettinyt, mitä olisin voinut tehdä toisin.
Mutta eihän omaa luonnettaan voi kovasti muuttaakaan,
jos en ole ollut rohkea lähtemään uuteen enkä ole uskonut itseeni,
niin ei se käskemällä muutu.

Edelleenkin olen arka uusien ihmisten ja asioiden edessä.
Vai liekö se yksityisyyden ja omien rajojen korostamista.
Olen toisten ohjailtavissa, koska haluan miellyttää muita.
Enkä vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona.
 Moni sanoo, ettei koskaan ole liian myöhäistä.
Joillekin asioille ei, toisille kyllä.
Vielä voisin jotain opiskella, toisaalta uutta ammattia siitä ei tulisi,
työelämään en enää kelpaa.
Myöhäistä on olla esim. kotiäitinä lasten ollessa pieniä,
onneksi nyt voin olla kotimummona lastenlasten kanssa.
Ehkäpä juuri tuo äitiys ja mummous on ne minun juttuni.
 Ehkäpä elämäni tarkoitus oli tulla isona mummoksi.