keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Sarana



Mitä yhteistä voisi olla liki kuusikymppisellä itäsuomalaisella mummolla ja kymmenen vuotta nuoremmalla sipoolaiselle kirjailijalla, joka tunnetaan myös monista muista yhteyksistä?
Paljonkin. Itselleni tuo taitekohta, Sarana, korostuu vain kymmenen vuotta myöhemmin.



Viikonlopun junamatkalla luin, tai suorastaan ahmin Katariina Sourin
Sarana -kirjan. Teos, 2018
Olen aiemminkin lukenut hänen kirjoittamiaan teoksiaan ja pitänyt niistä.
Tämä kirja kuitenkin kosketti ajankohtaisuudellaan.
Olen itsekin pohtinut omaa elämääni, valintojani, kärsinyt mielialan vaihteluista,
yrittänyt saada itseäni tiettyyn muottiin.


Saranassa on paljon elämänkerrallista tietoa, asioita valintojen ja tekojen taustalta.
Mielenkiintoista pohdintaa.
Katariina Souri kirjoittaa todella avoimesti alakuloisuudestaan, saamattomuudestaan, alkoholin käytöstään, arkielämästään puolisonsa ja lapsensa kanssa, koiria unohtamatta.
Lisänä on huoli Norjaan viedystä sairaasta isästä ja rajotteista hoitaa isän asioita.


Kirjan kuvituksena on Katariina Sourin maalauksia.


Tuskailin Miehelleni, että miten pystyn kirjoittamaan tämän esittelyn kirjasta.
Mies epäili, että luitko sen.  Tottakai, todella nopeasti, koska kirja vei mukanaan.
Mutta kirja herätti niin paljon ajatuksia ja oivalluksia, 
etten saa niitä järkevään, lyhyeen muotoon. 
Katariin Sourin ajatukset lääkkeettömästä elämästä, sen oikeudesta,
vaihtoehtoisista tavoista hoitaa mielialojen vaihtelua,
olla oma itsensä, ei tiettyyn muottiin ahdettu,
olivat niin uskomattoman tuntuisesti koskettavia, itsellenikin läheisiä,
että on vaikeaa kertoa niistä.
Teidän täytyy lukea kirja ymmärtääksenne.

Arvostelukappale Teos  

21 kommenttia:

  1. Varmaan mielenkiintoinen kirja. Itsekin kärsin noista mieliala-jutuista ja saamattomuudesta...onneksi kevät aina piristää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katariina Souri osasi kuvata hyvin noita tunnetiloja. Aurinko ja luonnon herääminen kevääseen piristää kyllä.

      Poista
  2. Kuullostaa mielenkiintoiselta! Täytyypä lainata.

    VastaaPoista
  3. Herätit mielenkiintoni.Täytyy ehdottomasti lukea!Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Katsoinkin telkkarista Sourin haastattelun liittyen mm tähän kirjaan. Kirja on tehnyt asiansa, mikäli se antaa ajattelemisen aihetta ja puhuttaa. Mukavaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin katsoin ja kiinnostuin sitten kirjastakin.

      Poista
  5. Olen myös lukenut hänen kirjojaan ja ihaillut taiteitaan. Jotkut kirjat on pakko itse lukea jotta sen sanoman ymmärtää ja näin on siis tämänkin kirjan kanssa. En ole vielä itse tätä lukenut, mutta laitan listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuvituskin on mieleiseni. Voimakkaita töitä.

      Poista
  6. Joo, olen unohtanut tämän. Katsoin myös jossain tv ohjelmassa kun hän kertoi tästä kirjasta. Pitääpä laittaa varaukseen. Kun vaan aukee kirjaston sivut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on tämän viikkoa kirjasto kiinni päivitysten takia.

      Poista
  7. Katariina Souri on monipuolinen lahjakkuus. Kiinnostuin tästä kirjasta vielä enemmän luettuani tämän postauksesi. Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin monipuolinen ja paneutuu asioihin.

      Poista
  8. Kuulostaa kyllä mukaansa tempaavalta kirjalta. Mukavaa keskiviikkoiltaa sinulle <3

    VastaaPoista
  9. Ehdottomasti lukulistalle,(varaus kirjastoon).
    Nyt on jotain saatu aikaseksi:)

    VastaaPoista
  10. Jotkut kirjat vaan kolahtaa ja niiden sisältö muistuu mieleen vielä kymmenien vuosienkin päästä. Sellanen kirja on upea lukukokemus. Onnea löydöstäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Muutamia on todellakin jäänyt mieleen.

      Poista