keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Muutakin kuin villasukkia



 
Villasukkia valmistuu edelleenkin tasaiseen tahtiin koko ajan, en vaan osaa olla neulomatta telkkaria katsellessani tai auton kyydissä istuessani.  Nyt olen tehnyt lähinnä miesten sukkia, tummia sävyltään, ne on jo kaikki hinnoiteltu ja laitettu kirpparikassiin.  
Onneksi välillä on jotain ompelutyötäkin.  Pikku Prinssi on melkoinen kastelija vaipanvaihdon yhteydessä ja Tyttö ja Vävy pyysivät ompelemaan suojaesiliinan.


Tätä Finlaysonin vahakangasta oli jäänyt keittiön pöydän liinaa lyhentäessäni 
ja siitä tulikin hyvänkokoinen essu.


Pikku Prinsessalle virkkasin aikoinaan kastepuvun ja nyt joko siitä tai sukumme perinnepuvusta tulee sitten pikku Prinssin kastepuku.  Meillä on suvussamme hyvin yksnkertainen ohuesta valkoisesta puuvillasta tehty puku, jossa on tyllikankaasta päällinen helmaosassa.
Se on ollut jo aikoinaan minulla ja sisarillani sekä meidän lapsilla ja osalla heidän lapsiaan. 
Pikku Prinsessa oli todella pieni vielä kasteen aikoihinkin, joten hänelle mahtui myös virkkaamani puku.  Saattaa olla, että pikku Prinssi ei siihen enää mahdukaan.


Tyttö pyysi virkkaamaan rusetin ja nauhat kastepukuun. Violetti on heidän lempivärinsä ja sopii hyvin pojalle sekä nyt paastonajan kirkollisiin väreihinkin.


Kun löysin varastoistani tällaista lapsille sopivan kuvioista vahakangastakin, niin ompelin siitä vaipanvaihtoalustan mummolaankin.  Sisälle vain pätkä telttapatjasta ja alusta oli valmis.
Alustaa testattiin jo viikonloppuna ja vielä siihen mahtui.
 Kiva on ollut välillä ommellakin, vaikkakin näin yksinkertaisia ompeluksia.


Kevään tullen siirryn aina enemmän ja enemmän virkkaamaan.
Puuvillalangat ja trikookuteet odottavat jo pääsyä valmiiksi töiksi.
Ideoita vielä haeskelen.


30 kommenttia:

  1. Näppärät essut olet tehnyt! Sinulta näköjään syntyy koko ajan jotakin. Aika taituri olet.
    Tuo virkkaamisen taito olisi niin kiva...
    Tilasin jokin aika sitten virkatun harmaan maton eräältä taitajalta.
    Mukavaa päivänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tarve on saada jotain aikaiseksi kotona kun en enää käy töissä.

      Poista
  2. Kyllä sinä olet niin toimelias. Niin paljon kaunista olet nytkin saanut aikaiseksi. Tuo vaipanvaihtoalusta on tosi kiva. - Mukavaa alkanutta maaliskuuta!

    VastaaPoista
  3. Essu on hyvä suoja, samoin vaipanvaihto alunen. Kaunis toi kastepuku, ihanan värinen.
    Olet sinä ahkera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä nyt oli parin vkon aikana tehtyjä. Mukavaa saada jotain valmiiksi.

      Poista
  4. Heheh muistan Jätkänpätkän vauva-ajoilta,että sai välillä väistellä suihkua kun vaipan avasi;D.Olisi ollut essu tarpeen,mutta eihän sitä hokassut silloin.Meillä oli lapsilla neulomani kastepuku päällä.Tosin kolman muksu oli syntyessään jo niin iso ettei napit mahtuneet kiinni:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla ettei pikku Prinssikään mahdu tuohon virkattuun. Onneksi on toinenkin vaihtoehto.

      Poista
  5. Hienoja juttuja olet tehnyt!
    Kaunis kastemekko!
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Täälläkin olisi ollut essut tarpeen jotain 30 v sitten :) Voi kamala kun aika kuluu...
    Hienoja juttuja oot tehny ja keksit taas jotain kivaa noista kuteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika menee todella nopeesti. Kuopus täyttää tässä kuussa jo 21. Vasta oli pikkuinen :)

      Poista
  7. Ihania olet tehnyt....kaunis kastemekko!

    VastaaPoista
  8. Hauska essu ja ihana kastemekko. (: Meillä ei suvussa sellaista kulje, joten ajattelin itse aloittaa kastemekkoperinteen sitten, jos lapsia joskus saan. Virkattuja malleja olen sillä silmällä katsellut...

    VastaaPoista
  9. Tulipa kivan näköisiä essuja. Pojilla tosiaan on tapana suihkaista pissat heti kun vaippa lähtee päältä.
    Ihana mummi kyllä olet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Pojat ovat kyllä kovia kastelemaan muitakin.

      Poista
  10. Hienoja ideoita taas sinulta. Joku toinen olisi heittänyt vain ylimääräisen vahakankaan palan pois. Suoja-essu ja hoito-alusta ovat mainiot keksinnöt. Tuo on totta, että telkun edesssä käsissä on oltava neule. Kastejuhla ja - mekko ovat lämpimiä tunteita herättäviä. Jos mekko on suvun käytössä ollut tai käsin valmist että se tuo lisäarvoa. Kauniita keväisiä päiviä.

    VastaaPoista
  11. Blogiasi on mukavaa lukea, toivottavasti päädyt jatkamaan sitä :). Ihana kangas tuo kissanpää-kangas? Ei taida olla enää valikoimissa missään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Ikean verho. Lieköhän vielä saatavilla?

      Poista
  12. Olet kyllä puuhakas ihminen!
    Pystyt neulomaan autossakin, siinä taittuu matka hyvin, kun käsillä on tekemistä. Kärsin jonkinverran matkapahoinvoinnista, niin tällainen ei tulisi kyseeseenkään.
    Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
  13. Hieno essu ja kuulostaa käytännölliseltä. Jostain syystä ei ole koskaan juolahtanut mieleen, vaikka kolmen poikavauvan vaippoja olen vuosien aikana vaihtanut. ;)

    Tuollainen suvussa kulkeva kastemekko on ihana. Meillä oli käytössä oman vaarini kastemekko, jossa minut ja sisarukseni mm. on kastettu ja samoin myös poikani kastettiin.

    VastaaPoista
  14. Ihania ompeluksia ja virkkauksia olet tehnyt! Tuo kissakangas on ihanaa, olen monesti sitä ihaillut ja mieli on tehnyt ostaa, mutta sitten aina muistan, että enhän minä osaa ommella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet kyllä niin taitava käsistäsi että varmasti oppisit ompelemaankin.

      Poista
  15. Taitava olet käsistäsi ja kaikkea kivaa ja hyödyllistä syntyykin. Kissakangas oli myös aivan ihana :) Liisa

    VastaaPoista
  16. Kissakangas on kiva ja monikäyttöinen.

    VastaaPoista