tiistai 28. maaliskuuta 2017

Kodin ehostus jatkuu


Pikkukissa on seurannut uteliaana touhujani.  Ihme kumma,
 tassun jälkiä ei  maalauspinnoilla ole näkynyt, mutta kovasti touhuni kiinnostavat. 
Nyt on maalausvuorossa olleet yöpöytien pinnat, ensimmäiset kerrokset on jo maalattuna.
Vielä toinen kerros ja sitten lakkaus päälle vahvistukseksi.
Kuvassa kansi näyttää sinisävyiseltä, vaikka sävy on warm grey, vaalean siniharmaa.
Ensin aioin maalata nuokin tummemmalla french grey sävyllä, mutta
tuossa vaaleammassa ei näy pöly niin hyvin ;)


Kun tilasin lisää maaleja, niin tilasin samalla uudet pienemmät nupit kaappiin.
Tykkään tuosta valkoisesta kaapista muuten, mutta nupeista en ole pitänyt.
Ne ovat ihan ok, muttei meille sopivat.

Nyt kaapin ilme muuttui mieleisekseni.
Mies on luvannut, että saan nyt sisustaa kotimme ihan oman näköisekseni,
hänelle asialla ei ole niin suurta merkitystä.
Meillä on kuitenkin ihan eri tyylit, Mies tykkää puupinnoista,  minä en.
Kompromissi, ei lopulta ollut hyvä, vaan sekava.  
Koska itse olen kuitenkin enemmän kotona
 ja täällä "syrjässä" jaksamiseen on kodin viihtyvyydellä merkittävä rooli,
niinpä sitten sain luvan tehdä siitä mieleiseni.
Budjetti on olematon, siksi hankinnat on oltava pienet.
Mutta pienilläkin asioilla saa joskus ihmeitä aikaiseksi.
Niitä odotellessa, jatkan maalaamista.














24 kommenttia:

  1. Tuunauksissa sujuu aika nopsasti! Pikkurahallakin saa näyttävää aikaan.Minullakin on pari projektia odottamassa, nimittäin vanhojen valkoisten muovipintaisten puutarhatuolien maalaus. Saa nähdä millä maalilla sen toteuttaisin. On hyvä, ettei miespuoliset kämppäkaverit puutu sisustuksen saloihin, säilytetään tämä vissi ero!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nähdä millä päädyt ne tuolit maalaamaan. Meiltäkin löytyisi muutama sellainen.

      Poista
  2. Onneksi pienilläkin jutuilla saa ihan uutta ilmettä aikaiseksi. Maalia sinne ja tapettia tänne, ja just uudet nupit kaappeihin jne. (: Miullekin kaikki puunvärinen, erityisesti puupaneliseinät ja huonekalut, ovat aina olleet nou nou. Ne sopivat mökeille ja leirikeskuksiin, mutta muuten en välitä. Poikkeus on tietenkin hirsiseinät, niitä mie rakastan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirsi ja vielä sellainen harmaantunut, on kaunis.

      Poista
  3. Juu, pienilläkin jutuilla saa ihmeitä aikaan.

    VastaaPoista
  4. Kiva pieni muutos! Kelpaahan sinun siellä muutella, kun noin suloinen apurikin on..:)

    VastaaPoista
  5. Kivoja tuunauksia!
    Ihana, kun pikku kisu on apurina!
    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
  6. Hienoa jälkeä oot tehnyt. Se on muuten totta, me molemmat oomme niin paljon kotona, että huusholli pitää olla omanlainen :)
    Pelkät nupitkin jo muuttavat kummasti, on hienot.

    VastaaPoista
  7. Kauniit nupit! Siellä sitä ahkeroidaan!
    Kivaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  8. Kiva kuulla,että muillakin sisustetaan pienellä budjetilla.Välillä ärsyttää lehtien ja netin sisustusjutut, joissa on hillitön budjetti.Ollaan juuri parhaillaan reissussa,mutta kunhan kotiudun niin kokeilen kyllä maalata jotain,olen niin inspiroitunut sinun luomuksistasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin ärsyttää kun niin monessa käytetään paljon rahaa ja kun sitä itellä ei oo. Aikaa kyllä.

      Poista
  9. Tosi kiva muutos! Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Maalilla saa ihmeitä aikaan. Kivat nupitkin!

    VastaaPoista
  11. Todella kivalta kyllä näyttää uudistettuna yöpöytä ja ihanat nuo nupit kaapissa <3
    Mukavaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
  12. Ihmeitä oletkin saanut aikaiseksi. Kodin arvo korostuu, kun on itse puuhannut/puurtanut sen eteen. Mukavaa, että miehesi suhtautuu ymmärtäväisesti "uuteen harrastukseesi". Ihanaa loppuviikkoa sinulle ja suloisille apulaisillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies on tyytyväinen kun vaan ei tarvise itse osallistua :)

      Poista