Muumit aamukahvilla ja muita kuulumisia

Kaksi viikkoa on vierähtänyt edellisestä blogipostauksestani.  Olen kahden vaiheilla, lopetanko bloggaamisen kokonaan vai kirjottelenko silloin tällöin kuulumisiani ja aikaansaannoksiani käsitöiden rintamalla.  Vielä en osaa sanoa, miten käy.

Kahteen viikkoon mahtuu paljon tapahtumia.  Olen käynyt pikku Prinsessan luona, koska oli kova ikävä, olen viettänyt aikaani pikku Prinssin kanssan tutustuen toisiimme.  

Olen ommellut, virkannut ja neulonut.

Helsingissä käydessäni yllätti taas kerran, miten erilaisissa olosuhteissa elämme.

Meillä lunta on riittänyt, sitä on tullut koko ajan lisääkin, kun taas eteläisessä Suomessa pihat ovat kuin meillä vappuna.  Onneksi silti pääsimme käymään ulkojäillä ja näin pikku Prinsessan opettelevan luistelemaan.

Koiran kanssa olemme tehneet päivittäin useampia lenkkejä, aurinkoiset pakkassäät ovat ihanan raikkaita ja talvinen luonto kaunis.

Pikku Prinssikin on vieraillut jo pariin otteeseen mummolassa ja mummo yökyläillyt heillä.

Koira ja kissat ovat olleet ihmeissään, että mikä toi tuhiseva käärö oikein on.  Pikkukissa totesi kuitenkin, aikansa katseltuaan, että viereen uskaltaa nukahtaa.

Kun aikaa bloggaamiselta on jäänyt, olen katsellut kotiakin erilailla.

Uusia suunnitelmia sisutuksen suhteen on jo tehty ja lisää suunnitellaan.  Kävin kirjastosta sisustuslehtiä ja -kirjoja ja niitä olen ahkerasti selaillut.

Olen nyt jo toiseen kertaan käynyt käsityö-, vaate- ja astiavarastoni läpi, nyt entistä 

enemmän varastoja karsien ja kaappitilaa vapauttaen.

Entistä vähempi tavaramäärä tuntuu helpottavalta ja tilan tuntu lisääntyy.

Haluan kodistamme avaran ja selkeämmän.  Kun muutimme pysyvästi tänne entiselle mökillemme, niin päivitystä sisustuksen suhteenkin tarvitaan.

Se on vaan jäänyt muiden asioiden jalkoihin.

Olen myös kamppaillut suurempaan kaupunkiin paluumuuton kanssa.  Kovasti houkuttaisi asuminen lähempänä lapsiani ja lapsen lapsiani, sieltä olisi myös helpompi lähteä Helsinkiinkin suoraan junalla, ilman, että ensin ajaa lähes kaksi tuntia autolla. 

 Entisessä kotikaupungissani olisi myös tutut paikat ja ihmiset lähellä.

Muuttaminen takaisin tietäisi kuitenkin paluuta taas edestakaiseen reissaamiseen Miehen kanssa, hänen töiden olleessaan täällä.  Silti ajatus kiehtoo.

Vaikka yleensä teen päätökset tunteella, niin silti teen myös taloudellisia laskelmia.

Kun täällä on mahdollisuus asua pienessä omakotitalossa, järven rannalla, omalla tontilla, niin samalla rahalla kaupungista saisi yksiön tai todella pienen kaksion.  Mahdollisuutta erilliseen kaupunkiasuntoon ei ole, vuokrat ovat sen verran suuria, ettei eläkkeelläni niitä maksella.

Töissä käydessäni pystyin pitämään kaupungissakin isoa asuntoa (lue asuntolainaa), 

sama ei onnistu eläkkeellä.

Niinpä taas kerran joudun toteamaan, että voin vain haaveilla muutosta. 

Käytännön syistä on pakko yrittää sopeutua tänne.

Diabetesyhdistyksen toimintaan olen lähtenyt mukaan, kokoontumiset kerran kuukaudessa.  Marttojen toiminnnastakin otin selkoa, mutta valitettavasti olen ollut reissussa heidän harvojen tapaamisten aikaan, kuten tulen olemaan taas seuraavallakin kerralla.

Sain nimittäin kutsun isovanhempien päivään pikku Prinsessan päiväkodille.

Viime vuonna olin mukana, enkä halua jättää tapahtumaa tälläkään kertaa väliin.

On niin ihana nähdä lasten antaumuksellisia esityksiä sekä heidän touhujaan päiväkodilla.

Kutsu pikku Prinssin ristiäisiinkin on jo tullut ja juhlat ovat ensi viikonloppuna.

Kahteen viikkoon mahtuu paljon, myös ikäviäkin asioita.  Veljeni perheen toinen koira menehtyi kasvaimen poistoleikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin ja suru on suuri.

Kahteen viikkoon mahtuu siis paljon, iloa ja surua, kuten elämään yleensäkin.