lauantai 14. tammikuuta 2017

Retkellä omassa pihassa




Tänään teimme retken omaan rantaan, tuohon "alapihalle".  Tarkoitus oli tehdä loimulohta, 
jota jo joulun aikaan Mies ja Poika valmistivat.  
Mukaan otimme lämmintä ja kylmää juotavaa sekä evääksi makkaroita.


Kodassa oli ihan mukava istuskella ja katsella tulta.  Oli niin hiljaista ja rauhallista.
Koirakin viihtyi, kun haistoi makkarat.  Pikkukissakin kävi katsomassa mitä oikein puuhaamme, 
muttei malttanut jäädä pitemmäksi aikaa.


Olin keittänyt vettä termospulloon ja joimme jouluglögin jämät lämmikkeeksi. 
 Loimulohen valmistus vaatii aikaa ja rauhallista, tasaista tulta. 


Itse en koskaan malta paistaa makkaraa hitaasti lämmittäen kuten Mies tekee.
Mutta eikös nämä olleetkin hiillosmakkaroita.


Kala valmistui sopivasti juuri ennen saunaan menoa.
Itse en syö ollenkaan kalaa, mutta Mies sitäkin enemmän.
Ihan hyvältähän tuo valmis loimulohi näytti. 
Totesimme saunan lauteilla istuessamme, että pitäisi useammin talvenkin aikana käydä makkaranpaistossa omassa pihassa, tuntui kivalta vaihtelulta.


26 kommenttia:

  1. Aah, lohi on mun suurta herkkua. Etenkin savustettu. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että voi retkeillä omassa pihassa <3 Ja eväätkin maistuvat niin hyviltä kodassa :) Mukavaa sunnuntai aamua <3

    VastaaPoista
  3. Onpa teillä mahtava retkipaikka omassa pihassa!
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  4. Ai, mahoton miten alkoi tekemään mieli makkaraa.....lohta....ja kunnon retkipaikkaa.... Oikein mukavaa sunnuntai pvää!!

    VastaaPoista
  5. Oi että loimuluohta nam!!!! Kala on minun suosikkini ruuvista ja onneksi sitä saa ja paljon, mieheni on kova kalamies ja vielä tykkää laittaa niitä kaloja niin mun ei tarvi;) Ihana retki teillä ja mitä sitä kauemmaksi kuin omaan pihaan, kun koti on lähellä:) Mukavaa sunnuntaita sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin mies valmistaa kalat ruuaksi. Mukavaa sunnuntaita sinullekin.

      Poista
  6. Silloin, kun asuimme omakotitalossa, meilläkin mies laittoi usein loimulohta....mannn...tykkää kalasta kaikessa muodossa...jopa sillinä..:))

    VastaaPoista
  7. Oma kota pihalla on varmasti mieluinen paikka jonne voi vetäytyä nauttimaan tulen luomasta tunnelmasta, loimulohesta ja lämpimästä juomasta. Kyllä kelpaa. Lohi on suurta herkkuani kaikissa muodoissa, mutta itse valmistettua loimulohta en valitettavasti ole vielä koskaan saanut. Kaupasta ostettua kylläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse epäilin, että onnistuuko tuo miten itse valmistettuna, mutta olikin yllättävän helppoa, aikaa kuitenkin vaatii.

      Poista
  8. Oih, ihana retki teillä. (: Mulle maistuisi loimulohi ja makkara oikein hyvin. Nuotiolla istuskelu on mukavaa, mieli lepää.

    VastaaPoista
  9. Tuo vasta on mukavaa puuhaa! Mekin teemme retkiä omaan pihaan välillä, nuotio ja makkaraa, kahvipannussa vettä ja kuumaa juomaa, se vasta on piristävää!Mukavaa sunnuntaita..ja kun saisikin nyt tuota kalaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei sitä aina tarvitse kauas mennä, kun jo piristää.

      Poista
  10. Mä kyllä kans tykkään lohesta, loimulohta en ole vielä ikinä saanut maistaa. Kiva retkipaikka teillä kotipihassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmänkin voisi tuota pihaa ja rantaa hyödyntää, eikä vaan löhöillä sisällä.

      Poista
  11. Ihana retki teillä ollut, ja herkut eväät. Hyvää alkanutta vuotta :)

    VastaaPoista
  12. Herkullisen näköiset. Mä tykkään kans melkein mustasta makkarasta, siis hyvästä paistetusta :) :)
    Kiva retki teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin hyvin paistettu on parasta, ehkä ei ihan noin musta kuitenkaan.

      Poista
  13. Oi miten ihania kuvia.Pitempään jo minun tehnyt mieli käydä lähilaavulla ja nyt pitää kyllä saada aikaiseksi:)

    VastaaPoista