Mummovalmennus

Mummous, joskus se vaan lähtee käsistä.

Itse hurahdin mummouteen saadessani kolme vuotta sitten joulun alla ultraäänikuvan ensimmäisestä lapsenlapsestani. Innostuin tekemään monenmoista tulevalle pikkuiselle, joskus ehkä vähän liikaakin.

Jalkapallon mm-kisoja katsellessani seuraavana kesänä virkkasin pikku Prinsessalle kastepuvun.

Nyt odotan jännittyneenä toisen lapsenlapseni syntymää.

Yhtä jännittävältä se tuntuu nytkin, toisaalta samanlaiselta, toisaalta niin erilaiselta.

Omanlaiseltaan pikku Prinssin odotukselta.

 Tytön ja Vävyn käytyä synnytyssairaalaan tutustumassa ja kertoessa synnytysvalmennuksesta, totesin, että miksei järjestetä mummovalmennuksia.

 

Yhtälailla, kun löytyy monenlaisten synnytys- ja imetys- yms tapojen kannattajia, löytyy myös erilaisen mummouden kannattajia.  Joidenkin mielestä lapset hoitakoot omat lapsensa, toiset taas eivät anna tuoreiden vanhempien opetella rauhassa vauvansa hoitamista.

Siinä sitä taiteilemista riittääkin, jotta olisi läsnä, muttei liikaa.

 

 Haasteita tälle mummolle on aiheuttanut ainakin nykyajan erilaiset opit.

Jo raskausaikana on paljon rajoitteita ja käytäntöjä, joista ei ennen ollut tietoakaan.

Tavaroita löytyy vauvantarvikemarkkinoilta niin paljon, ettei niitä tiennyt edes niin moneen juttuun olevankaan.  Ruokailutkin ovat muuttuneet, ruokailutavatkin.  

Kyllä tähän kaikkeen tarvittaisiin mummovalmennusta.

Itse seuraan joitakin pienten lasten äitien blogeja ihan pysyäkseni kärryillä missä oikein "varustelun" suhteen mennään.  Ei sitten tarvitse kaikkea kauhistella omille lapsille.

Oma ohjenuorani on pitkäli ollut se, että kunnioitan vanhempien periaatteita, yritän rakentaa läheiset välit lapsenlapsiin vierailemalla pitkästä matkasta huolimatta usein, jotta suhde rakentuisi jo pienenä.

Yritän myös olla vanhempien apuna ja turvana tarvittaessa, olla käytettävissä.

Paras palaute on, kun pikku Prinsessa tulee syliin, silittää poskea ja sanoo, että mummo on ihana.