sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Pikku Prinssi



Tässä hän on, meidän pikku Prinssimme, vahva tumma tukka ja mietteliäs ilme.
Ikää kymmenen päivää.
Pikkuinen kuunteli ja selvästi jo katseli hämmästyneenä kuka toi on, joka höpöttelee
hänelle ja sanoo olevansa mummo.
Ensimmäinen skypepuhelu serkullekin, pikku Prinsessalle, on jo soitettu.
Kylläpä Prinsessa vaikuttikin jo isolta tytöltä verrattuna pikkuiseen.
Pikku Prinsessalla on nyt ollut kuumetta ja mummo onkin nyt alkuviikon valmiudessa,
jos tarvitsee hoitoapua.


Miten te, joilla on monta lastenlasta ennätätte tasapuolisesti kaikkialle?
Itse jo mietin tulevia vuosia ja pahimpia flunssakausia, kun mummoa tarvittaisiin parissakin paikassa samaan aikaan. Entäs sitten, kun ja jos Kuopus saa joskus lapsia?
Mummolla pitää sitten kiirettä.
Mies vaan naureskelee, että nythän saat sitä kaipaamaasi tekemistä päiviisi.
Niinpä.



17 kommenttia:

  1. Voi miten suloinen hän on! Meidän äiti on mummi jo kuudelle, siskollani on neljä (kohta viisi) lasta ja minulla kaksi. Äiti auttaa siellä missä tarvitaan ja jossa apua pyydetään. Meillä ei ole apua sairaan lapsen hoitamisessa koskaan pyydetty, ei olla haluttu tautia auttajaan tartuttaa. Äiti on ottanut tavakseen viettää erityisiä päiviä kaksin jokaisen lapsen kanssa. Nämä onkin ollut tosi suosittuja päiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin mukava idea. Pitääkin muistaa se. Mukavaa sunnuntaita.

      Poista
  2. On kaunis kuva pikkuisesta.Kyllä mummo kerkii juuri sinne mihin pitäääkin kerkiä :)

    VastaaPoista
  3. Vielä kerran onnea pikkuprinssille ja lähipiirille. Meillä on 12 lastenlasta, yhtenä vuotena syntyi kolme ja minulla oli silloin ennen eläkkeellejäämistä mahdollisuus pitää kokonainen vuosi vuorotteluvapaata (jäin siitä suoraan eläkkeelle)ja näin olin käytettävissä kaikissa perheissä. Lastenlapset ovat niin samaikäisiä, että ovat aina viihtyneet yhdessä. Meille isoihin tiloihin tulevat tarpeen mukaan ja jo pienistä asti ilman vanhempiaan. Vieläkin kaikki käyvät lomillaan. Lähellä asuvat pojanpojat viettivät täällä nuorempina kaikki viikonloput. Omilla vanhemmillamme ei tätä mahdollisuutta ollut poikiemme kohdalla, mutta me olemme tähän näin asennoituneet ja hyvin on homma sujunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin varmaan olen tietoisesti paljon lastenlasten kanssa, koska omat vanhempani ovat jääneet melko etäisiksi omille lapsilleni. Ihana tilanne sinulle ja mukavat ja lämpimät välit lapsenlapsiinne.

      Poista
  4. Voi ihanuutta, miten pieni omenaposki! <3 Kyllä varmasti mummin sydän heläjää. :)
    UPEA on myös maisemakuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mummo on niin onnellinen näistä kahdesta lapsenlapsesta.

      Poista
  5. Onnittelut Mummolle! Ihana pieni nyytti!
    Ihanaa viikon alkua!

    VastaaPoista
  6. Voi mikä ihana pieni! ♥
    On varmasti vähän hassua, kun noita pikkuisia alkaa tulla kuvioihin, kuinka jakaa aika tasapuolisesti? Mutta hei, ei paineita. Tekee sen mitä pystyy ja ehtii, yrittää itse olla tasapuolisesti kaikkien kanssa - oman jaksamisen ehdoilla tietenkin ja se riittää, että on kiinnostunut pikkuihmisten elämästä :) Hyvin se menee! ♥

    VastaaPoista
  7. Suoloinen pikkuinen♥ Onnea paljon!

    VastaaPoista