keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Junassa


Nyt sitä ollaan jo kotimatkalla joskin vasta huomisiltana ennätän kotiin saakka. Jään vielä Tytön ja Vävyn luo yöksi ja käyn huomenna tutustumassa Kuopuksen uuteen asuntoon. Eilen ennätin käymään Oulunkylän Lankamaailmassakin tarjouslankoja ostamassa. Mustat ja valkeat juuttinarut maksoivat vain 2 e/vyyhti. Niitä käytän kevään aikana makrameetöihin, joita aion opetella. Musta puuvillalanka on syksyllä kesken jääneeseen virkkaukseen ja bambulanka uuteen tiskirättiin. Värikäs lanka sukkiin.


Kyllä oli eilisiltana Helsingissäkin kaunista lumisateen jälkeen. Tänään kylmää ja tuulista. Pikku Prinsessalle tuli paha mieli, kun saatteli mummon junaan.  Mukaan olisi lähtenyt ja mukaan olisin ottanutkin. Ikävähän tyttöä jo on. Onhan hän niin ihana.
Toivottavasti pian taas nähdään.



31 kommenttia:

  1. Oulunkylän lankakauppa on ihan taivas!
    Mukavaa kotimatkaa!

    VastaaPoista
  2. Voi pikku prinssessaa...
    Kauniita lankoja ostit.
    Saattaapi siellä kotona sitten tuntua erikoisen rauhalliselta, kun reissusta kotiudut? :)

    VastaaPoista
  3. Suloisia tunnelmia ja lunta! Minulla on nyt keltaista bambua puikoilla, tulee mekkoset kaksossille. Kurkkaappa tekstiiliteollisuus.fi ja sieltä ilmainen nettineulelehti. Viimeisimmässä numerossa on ihana Joulumekko, jota juuri neulon, bambusta.

    VastaaPoista
  4. On se niin ihanaa, kun lapset haluaa pieninä olla mummolassa ja autella mummoa kotipuuhissa. Vaan annas olla kun tulevat teini-ikään, silloin ei mummolaan enää jouda,on muita kiireitä, niin on meillä ainakin käynyt =D Kannattaakin nauttia täysillä niin kauan kuin mummon seura kiinnostaa ;) ;) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan niin käy meilläkin. Pitää nyt nauttia.

      Poista
  5. Olen kerran käynyt nimenomaan Oulunkylän lankamaailmassa. Poikkesin työreissulla yhtenä iltana varta vasten yksinäni. Oli mieleenpainuva reissu. Nyt olen juuri noita huovutettuja lapasia tehnyt osin tuon reissun "saaliista" 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä olikin huopuvaa lankaa myös tarjouksessa ja muistelin lapasiasi niitä katsellessani.

      Poista
    2. Se työreissu oli muistaakseni pari vuotta sitten näihin aikoihin juuri :) Hauskaa, että muistit mun lapastouhut :)

      Poista
    3. Olen muuten muutaman sanan näyttänyt kirjoittaneen tuosta reissusta blogiini 10. helmikuuta 2015. :D

      Poista
  6. Kyllä te varmasti taas pian tapaatte. On niin kiva, kun lapset tulevat mielellään mummolaan. - Mukavaa tammikuun jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Minulla olisi kirjoitusaihe toive. =)
    Mummouden parhaat ja huonot puolet. Ei ole pakko toteuttaa tällain heitto vaan.
    Mukavaa lopu viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Kauniita lankoja!Pienellä on varmasti ikävä sinua.

    VastaaPoista
  9. Se on aina haikeaa erota noista pienistä!
    Kyllä nyt tuli kunnon talvi eteläänkin.
    Vähempikin olisi riittänyt...siis pakkanen!
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  10. Ihana vauhtimummo siellä, mukavaa reissua ja ihanaa loppiaisiikonloppua <3

    VastaaPoista
  11. Komean lanka saaliin olet ostanut.
    Mukava kun pienellä on mummoa heti ikävä, kertoo paljon teidän väleistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja vietimmehän peräti kaksi viikkoa taas yhdessä, joten ikävä on molemmilla.

      Poista
  12. Taas riittää ahkeralla mummolla tekemistä. Edullisia juuttinaruja onnistuitkin löytämään. Toivottavasti sinun junan aikataulu ei takunnut. Uutisista kuulin pakkasen kiusaavan taas Suomen rautateitä. Tervetuloa kotiin. Hyvää loppiaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aikatalut takkusivat, reilut 20 min oli juna myöhässä pääteasemalla.

      Poista
  13. Lapsenlapset ovat elämän suuri rikkaus.

    VastaaPoista
  14. Kyllä lapsenlapset on ihania <3 Vaikka itsellä ei ole lapsia, niin olen saanut mieheni kautta kokea, mitä on olla mumma kolmelle ihanalle pikkuiselle. No hekin kasvavat todella nopeaa. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset kasvavat todella nopeasti. Pitää nauttia nyt kun voi.

      Poista