Oksatasku

Minuun ei ole mikään pitkään aikaan vaikuttanut niin kuin lähellämme tehdyt avohakkuut.  Olen jo monessa kirjoituksessani niistä valittanut ja valitan edelleenkin.  Kävimme tänä aamuna Koiran kanssa kauempana aamulenkillä, vähän siltäkin varalta, jos säätiedotuksen pelottelemat ukkosmyrskyt iskee tänne Itä-Suomeen iltapäivän aikana, niin ei sitten uskalla ulos mennä.  Koiran kanssa metsäteitä kulkiessamme vaikutun aina luonnon kauneudesta ja monimuotoisuudesta.  Tänään katselin kuorituneita puita ja minulle tuli tunne, että siinä on paljaaksi kaluttuja puun luita liian rajusta kohtelusta.  Matkamme varrelta taskuihini sujahtaa kivan näköisiä harmaantuneita oksia, kaarnanpaloja ja kiviä.  Tiedän, ettei jokamiehenoikeus anna lupaa tähän, mutta olen sitä mieltä, että tien vieressä olevat oksat pätkiytyvät autojen alle kuitenkin.  Pyrin isommat aarteeni löytämään omilta mailta ja olenkin tuonut isompia oksia odottamaan elämänlankani kasvua sinisessä ruukussa.  Tuollaiset oksat sopii mielestäni terassillemme köynnöksen tueksi paremmin kuin muut köynnöstuet.
Näistä pienistä aarteista tulee joulun alla koristeita, kaarnasta kokeilen tehdä jotain jo tänään.
Koira kuljettaa usein myös jotain tikun pätkää suussaan ja on todella ylpeä, kun kehun miten hienon kepin on löytänyt-  Joskus se keppi on todellakin pieni risu, joskus perässä raahattava iso oksa.