keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Leskenlehtiä jo itärajallakin



Meiltä on tosiaan matkaa tuohon rajalle alle viisi kilometriä.  Rajavartioston auto käy satamassa kääntymässä päivittäin, onkin postin ohella ainoa säännöllinen liikkuja.  Tänä aamuna postinhakureissullamme näin ensimmäiset leskenlehdet.  Tarkistin Whats App viesteistäni, että Miniä laittoi jo 11.4. kuvan ensimmäisistä leskenlehdistä heillä.  Vaikka Suomi on pieni maa, niin kevät tulee aivan eriaikoihin tänne kuin etelämpään Suomeen, vaikka juhannuksen aikoihin aletaan olla jo tasoissa.  Postia ei tänä aamuna ollut laatikossa ollenkaan ja niinpä jatkoimme Koiran kanssa lenkkiämme tuonne harjulle metsätietä pitkin.  Koiran pysähtyessä tutkimaan joitakin jälkiä, katselin maahan ja ihmettelin miten erivärisiä kivet onkaan.  On punaisen sävyisä, valkoisia, lähes mustia ja mustavalkoisia yms.  Harvoin sitä tulee noin tarkkaan kiviä tutkittua tiellä pysähtyessä ; )


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti