tiistai 17. toukokuuta 2016

Haltialan tila




Eilen illansuussa kävimme Helsingin kaupungin omistaman Haltialan tilan kotieläimiä katsomassa.  Aluksi pikku Prinsessaa kiehtoi leikkipuisto.


 Ei uskoisi, että olimme niin lyhyen matkan päästä ydinkeskustasta.  Isojen peltoaukioiden takana näkyi taloja, mutta alue oli rauhallinen ja maaseutumainen.  En ollut tiennytkään tällaista olevan Helsingissä.



 Ulkona näimme lehmiä, lampaita ja vuohia.  Lampaita sai syöttää tuoreella ruoholla, jota ne tulivatkin innokkaasti hamuamaan suihinsa.  Se oli hauskaa pikku Prinsessasta.


Alueella oli myös kahvila-grilli Wanha Pehtoori.  Aurinkoinen sää olikin houkutellut ihmisiä munkkikahveille ja hampurilaisille.  Vanha polkupyörä kuistin reunustalla oli kiva yksityiskohta.


 Itse, kun tykkään lukea historiallisia romaaneja, niin luin innostuneena opastaulua kartanoalueesta.  Ennen tämäkin lienee ollut kaukana kaupungista.  Mietimmekin, että jokohan nämäkin pellot ovat kohta kerrostaloja täynnä, viimeistään pikku Prinsessan ollessa aikuinen. Nyt kannattaa aluetta hyödyntää vielä, kun voi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti