sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Salkkarit -huivi


Viime reissun pikku Prinsessan luo tein pitkän kaavan mukaan ja siinä matkatessa tuli neulottuakin paljon.  Perillä keskityn Prinsessan kanssa oloon enkä neulomiseen.

Löysin tämän "hartialämmittimen" ohjeen muutaman blogin kautta.  Ohjeen on tehnyt  Susanna Hellberg, Lanka- ja käsityöliike Anjalin ja ohje löytyy mm. Tekstiiliteollisuuden ilmaiset ohjeet-sivulta.  Muutoksia tein ainoastaan sitomisnauhoihin, jotka tein mallista poiketen kapeammat ja helmineuleena.

Salkkarit nimi tulee siitä, että Anjalinin asiakas oli nähnyt vastaavanlaisen salkkareissa.

Nämä minun tekemäni versiot ovat vironvillaa ja sinisävyinen on ohjeen koon mukainen.

Punasävyisen tein poistaen vironvillavyyhdistä vihreät ja violetit, kun tämä punasävyinen on menossa punaisesta pitävälle anopille joululahjaksi.  Tein siitä myös hieman isomman ajatellen anopin hartioita.

Hartiahuivi, "hartialämmitin", istuu todella hyvin hartioille, pysyy paikoillaan vaikkapa neuloessa tai läppärillä ollessa.  Malli on nopea oppia ja helppokin, joskin patenttineuleen mieleen palauttaminen vaati vähän aikaa.

Todennäköisesti teen vielä kolmannenkin huivin, ehkäpä äidilleni joululahjaksi.
Niitä vironvillalankoja löytyy vielä.
Aivan unelmankevyen ja ilmavan lämpimän tästä saisi käyttämällä jotain mohairlankaa tms. Kannattaa kokeilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti