tiistai 4. elokuuta 2015

Kirppistelyä ja yökyläilyä



Tämä viikkokin on ohjelmaa täynnä.  Maanantaina kyläili ystävän perhe ensimmäistä kertaa mökillämme.  Ensimmäinen toteamus oli autosta noustessa, että kyllä sinä olet korpeen muuttanut.  Niinpä.  Aiemmin pidin heidän asuinpaikkaansa syrjäisenä, nyt itse asun vielä syrjäisemmässä.  Mutta ihana, kun tulivat.  Pieni neiti 10 kk oli suloinen jokeltelija ja isoveli kolme vuotta ujosteli aluksi, mutta tutustuttuaan jutteli reippaasti ja innostui Kissasta ja Koirasta. 
Ja ystäväni, ihanasti äidin rooliin muokkautunut, mutta sama tyttö edelleen, tomera ja aikaansaava.  Toivottavasti nähdään taas pian.
Tänään sitten tulinkin Tytön luo ja Vävy, joka on lomalla, meni Miehen kanssa kalastamaan pariksi päiväksi.
Hain Tytön töistä ja menimme suoraan kirppikselle.  Löysin sieltä bambukahvat hintaan 1,10 euroa ja vetoketjuja 0,50 e/kpl.
Lankapusseja oli useammassa kohdin, kalalankaa isot rullat vain 3 euroa kappale, mutta en sortunut ostamaan lankoja.  Hyvä minä.
Tyttö teki hyvää tortillalasagnea ja söimme itsemme "ähkyyn".  Iltapalana vielä vaniljajäätelöä ja mansikoita.  Nam nam.
Huomisen vietän sitten kissojen kaverina, lomaillen.

2 kommenttia:

  1. Löysit hyvät kassin kahvat, noihin saa tehtyä mitä mukavimman kassin. Eikä ollut vetoketjutkaan kalliita. Hyvät ostokset.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, miustakin etenkin nuo kassinkahvat olivat edulliset.

    VastaaPoista