keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kaupoissa kiertelyä ja ihmettelyä



Tänä aamuna kyyditsin Tytön töihin ja palasin kissojen luo.  Ei ne kyllä minusta välittäneet, katsoivat vähän sillä silmällä, että älä vaan tule häiritsemään heitä.  Lueskelin  ensin, mutta sitten minuakin alkoi nukuttaa ja nukuin aamupäiväunet.  Varmaankin viime viikonlopun reissu väsytti vielä niin, että nukahdin nopeasti.
Iltapäivällä ajoin kaupunkiin ja kävin muutamassa kaupassa.  Hämmästelin, miten monessa oli muutoksia tehty, en meinannut millään löytää oikeita tavaroita, joita etsin. Muutenkin sitä taas kulki kaupungissa silmät hämmästyksestä ympyröinä ihmetellen ja kummastellen.
Kävin myös lankakaupassa, jossa oli kesäale.  Ostin paksua puuvillalankaa pari kerää ja kolme kivan väristä bambu-puuvillalankaa sekä värikästä tähtivinokanttia.  Paksut puuvillalangat olivat vain 1,90e/kerä ja niistä oli tehty pannulappuja malliksi.  En edes ole uskaltanut laskea,  miten paljon grammoissa ja metreissä lankaa tulikaan taas hankittua.




Askarteluliikkestä löysin itselle sopivan väristä hahtuvalankaa kolmella eurolla ja vesi-ilmapalloja paperipallojen tekoon.  Myös kirjekuoria, vinokanttia ja ommeltavat kukkaronkehykset lähtivät mukaan.

Toiseen lankakauppaan en enää uskaltanut mennä.  Se saa jäädä seuraavaan kaupunkivierailuun.

Tytön kanssa kävimme sitten kaupungin toisella kirppiksellä ja mitäs muuta sieltä löytyikään kun lankaa.  Nyt huopuvaa lankaa sekä muutama pitempi vetoketju myös.  Kaksi sinistä puusydän naulakkoa löysin myös, sopii mökin vessaan sekä vielä Muumi-kirjan mummolan "kirjastoon".  Pienempi kissoista oli kovasti kiinnostunut uusista lankapaketeista. 

Huomenna onkin sitten puoliltapäivin suuhygienistilla käynti.  Mies tulee myös Vävyn kyydillä kaupunkiin, niin päästään sitten hoitelemaan yhdessä asioita kaupungilla.  






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti