tiistai 23. kesäkuuta 2015

Pari kiloa ja kuusi euroa

                                                                     

Kävin tänään diabeteshoitajalla, tarkasteltiin uuden lääkkeen vaikutuksia ja sitä, miten olen sitä oppinut käyttämään.  Tulokset olivat hyviä.  Verensokeritaso oli laskenut nyt jo hieman sekä paino pudonnut puolitoista kiloa kuukauden käytön aikana.  Varsinaisella dietillä en ole, mutta herkkujakaan ei kovasti ole tehnyt mieli.  Tiedän, että ei lääke yksin vaikuta vaan minun itse tulee tarkailla mitä syön.  Sain vinkin  Fineli sivustosta, josta löytää sekä energiamäärät, hiilihydraatit yms.  Esim kuivattujen aprikoosien kalorimäärä on nelinkertainen verrattuna tuoreisiin.  Onneksi tuoreita on nyt saatavilla. Kävinkin  ostamassa hedelmiä ja vihanneksia, jotta niitä sitten on saatavilla, kun tekee mieli jotain hyvää.  Sain myös mukaani paljon erilaisia esitteitä tuekseni.
Kaupungissa kerran olin, kävin sitten myös paikallisella kirppiksellä.  Sieltä teinkin löytöjä;  Marimekon Riti Rati Ralla verhokapan, josta tulee talviverho keittiön ikkunaan sekä pääkallokuvioisen hiuspannan.  Itse en moista tarvitse lyhyille ja harvoille hiuksilleni, mutta Tyttö ehkä haluaa sen.

 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti