tiistai 16. kesäkuuta 2015

Juhannusvalmisteluja

Kylläpä on mukava juhannusviikon sää, juuri sopiva siivouspäivälle.  Lämmintä on ulkona vajaat kahdeksan astetta ja äsken satoi rakeita.
Koirat ovat tänään olleet todella levottomia, liekö sitten pelänneet, kun huiskin imurin, pölypyyhkeen ja lattiamopin kanssa.  Tavaroitakin nostelin lattialta sohvien ja sängyn päälle, eivät raukat mahtuneet nukkumaankaan niille.  Nyt on lattiat pesty ja puhtaat matot lattialla. Koiratkin rahoittuivat äskeisen raekuuron jälkeen, nukkuvat nyt levollisena puhtailla matoilla.  Tänään odotan entistä työkaveria kylään.  Sattui sopivasti Miehen syntymäpäiville. Ihana nähdä pitkästä aikaa, saa päivittää kuulumiset ja puhua pälpättää sydämensä kyllyydestä.  Sitten kahvitellaan, kun Mieskin töiltään kotiin ennättää.
Huomenna jatketaan juhannuksen valmisteluja, grillikota ja puucee pitää vielä siistiä, sitten alkaisikin olla jo valmista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti