sunnuntai 27. elokuuta 2017

Taivaskalliolla




Kesäkuun lopulla vierailin Helsingissä Pojan perheen luona ja teimme iltapäiväretken lähiseudulle.
Poika ja minä tykkäämme molemmat sotahistoriasta ja kävimmekin samalla
Taivaskalliolla.  Kirjoitin silloin retkestämme blogissani.
Nyt sain aiheesta käsiini mielenkiintoisen kirjan.


Pauli Jokinen on Helsingin paikallishistoriaan ja kaupunkikulttuuriin erikoistunut tietokirjailija, toimittaja ja bloggaaja.  Nyt häneltä on ilmestynyt uusi kirja
Sunnuntaikävelyllä sotien ajan Helsingissä  (Minervakustannus, elokuu 2017).
Kirjassa on yli 50 tarinaa, kuvausta Suomen sotien ajoilta sijoittuen Helsinkiin
paikkoihin, joihin pääsee itsekin tutustumaan.
Kuvia on sekä kuva-arkistoista että nykyajalta.
Vanhimmat kohteet ovat Ruotsin ja Venäjän vallan ajoilta, vuoden 1918 sodasta ja
tietenkin toisen maailmansodan kohteita.
Mielenkiintoisia yksityiskohtia sekä mieleen palauttavia kuvauksia tapahtuneista.
Jos jotain pitää moittia, niin nykytilanteesta otetut valokuvat olisivat voineet olla selkeämpiä.
Kirjan lopussa on vielä eri reittivaihtoehtoja karttoineen ja tutustumispaikkoineen.
 Tätä kirjaa voi käyttää sekä tietokirjana, "kuvakirjana" että opaskirjana.
Lyhyet kuvaukset palauttavat ainakin itselleni mieleen Oolannin sodan, Viaporin,
Ompelijattaren, Helsingin pommitukset ja sankarihaudat.


 Kirja arvostelukappale


10 kommenttia:

  1. Aika mahtavaa, että sait kirjan, jossa juuri tuota reittiä kuvaillaan.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja pääsen tulevillakin Hesan vierailuilla tutustumaan mielenkiintoisiin paikkoihin.

      Poista
  2. Onpas mielenkiintoinen kirja!! Tuossa onkin paljon luettavaa ja katsottavaa..Tuo teidän Taivaskallion retki kesällä pojan kanssa on sekin ollut varmasti mukava!! Leppoisaa sunnuntai-iltaa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa on paljon mielenkiintoisia tuttuja ja uusi kohteita meille. Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  3. Kivasti sattui, että juuri tuon kirjan sait käsiisi! Mukavaa alkavaa viikkoa! P.s. blogissani on puutarhakirja-arvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, pitääkin käydä osallistumassa.

      Poista
  4. Tästäkään kirjasta en ollut edes koskaan kuullut. Mukavaa, että sait sen esiteltäväksi. Sitä ei aina huomaa, miten lähellä on katsomisen arvoisia paikkoja. Tämä kirja johdattaa Helsingin lähellä asuvat kurkkaamaan niihin. Muut voivat tietenki tehdä sen kirjan välityksellä tai kirjan avulla vieraillessaan Helsingissä. Mukavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  5. Mä tykkään lukea Suomen sodista historiakirjoja sekä romaanityyppisiä, jossa on osa faktaa ja osa fiktiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös, esim Kaari Utrion romaaneissa on paljon "hömpän" lisäksi myös tietoa ja hienoja kuvauksia sen ajan elämästä.

      Poista